Näin legendaarinen on BOSA

 

Olutseuran legendaa ja historiaa

Boomareiden Olutseuraan liitetään paljon legendoja ja historiallisia hetkiä, valoitamme niistä murto-osaa täällä. BOSA:han perustuu historian lukemisen sijasta sen tekemiseen, joten toiminnassa mukana oleminen takaa, että sinutkin joskus muistetaan. Tai sitten ei muisteta, riippuen tapahtumasta.

Jos sinulla on tarinasi kerrottavana BOSA:sta, laita meille yhteydenotto sivun alalaidasta ja kerromme sinunkin tarinasi. Sillä siitä tämä yhdistys on tehty, hienoista tarinoista menestyksestä, pettymyksistä ja kaikesta siltä väliltä.

Boomareiden Olutseura ylittää välillä uutiskynnyksenkin. BOSA palkitsi ‘olutankkuri’ Kimmo Wilskan lokakuussa 2010 ja päätyi tällä MTV3:n ja Ilta-Sanomien luetuimmaksi uutiseksi. Sittemmin BOSA on palkinnut myös kyläkauppias Vesa Keskisen (2011).

BOSA:n alkutaaperrus

BOSA:n aivan ensimmäisiä hallituksia. Vuodelta jolloin Lahden oluttakin vielä sai.

Lainaten virallista versiota suoraan Boomi ry 40 vuotta -historiikista, se tarina meni jokseenkin näin. Ajatus Boomareiden Olutseuran perustamisesta virisi joulukuussa 2002, kun Jarno Lahtinen ja Tero Jaakkola olivat hyvin ansaitulla tenttikaljalla Asemaravintola Semaforissa. Huurteinen tuoppi sai Lahtisen päässä syttymään idean – perustetaan olutseura! Siinä samassa Lahtinen ja Jaakkola pyörittelivät asemaravintolan nurkkapöydässä seuralle nasevaa nimeä ja muutaman kulauksen jälkeen nimeksi päätettiin antaa Boomareiden Olutseura – BOSA. Tämän jälkeen Lahtinen tiedusteli Jukka “Viper” Kyyröltä, että olisiko hän innostunut ajatuksesta. Luonnollisesti hän oli, joten rattaat pantiin pyörimään heti tammikuussa 2003. Vastaanotto Boomin taholta ei ollut pelkästään positiivinen, sillä esimerkiksi Bolan (toim.huom. Boomi ry:n kerhotilojen) käyttö perustavan kokouksen paikkana evättiin melkein heti alkuunsa. Näin ollen perustava kokous pidettiin 29.1.2003 Asemaravintola Semaforissa, jonne saapui kaikkiaan 13 henkeä oluen ilosanoman innoittamana. Alkuun seuran tilaisuuksissa ei saanut nauttia siideriä lainkaan, mutta sosiaalisten paineiden vuoksi tämä sääntö kumottiin yhdistyksen kokouksessa jo 10.4.2003. Uskottavuuden lisäämiseksi ja epäilyjen hälventämiseksi yhdistys päätettiin rekisteröidä yhdistysrekisteriin 18.9.2003. Viimeisten vuosien aikana BOSA on lunastanut paikkansa Boomin toiminnassa ja sen täydentäjänä alun epäilyksien jälkeen. Onpahan Boomin hallituksen puheenjohtajakin tullut jo kolme kertaa BOSAn hallituksen riveistä!

– Jarno Lahtinen, Boomi ry:n historiikki “Hyvässä nousussa 1998 – 2007”

BOSA ensimmäisessä opiskelijatapahtumassa 2003

BOSAn ensimmäinen julkinen esiintyminen tapahtui heti perustamisen jälkeen Akateemisen Kyykän MM-kisoissa helmikuussa 2003, jolloin BOSA edusti omalla joukkueellaan maailmanluokan kisoissa. Kaljavankkureita oli myös varustettu jo useita päiviä ennen kisakoitosta. Boomi ry ei ollut pyrkimyksille siihen aikaan kovin myötämielinen, joten vanhojen ostoskärryjen lainaaminen vankkurikäyttöön vaati virallisten kuittien laatimista klubimestari Kärkkäisen kanssa.

Kyykkäaamuna  puheenjohtaja Lahtinen lähti silloiselta Boomilaaksolta Pinnikatu 45:stä jo ani varhain Hervantaa kohti bussilla. Ensimmäinen mutka matkaan tuli Attilan pysäkillä, jossa bussikuski yritti heittää pihalle sivuovesta sisään tulleita kaljavankkureita puheenjohtajan kera. Lahtinen totesin tähän, että poika on vaunuissa, eikä häntä voi hankeen jättää. Pienen inttämisen jälkeen kuski sulki oven ja matka jatkui Hervantaan.

MM-kyykässä BOSA näkyi positiivisessa hengessä ja Tammerkosken Kuohua (Country & Regular -laadut) kului kymmeniä litroja janoisen kisaväen välillä jopa jonottaessa herkulliseksi tiedettyjä BOSAn antimia. Teekkareiden Anturi-lehden toimittajat tulivat mielenkiinnosta haastattelemaan yhdistyksen ylintä johtoa, joka jossain vaiheessa päätyi lähtemän Hallilaan saunomaan. Poika ei tosin mahtunut tilapirssiin, jolloin kulttuuri- ja sisäministeri Kyyrö jäi pitämään vankkureiasta huolta Hervannan pimenevään iltaan.

Seuraavana päivänä ilmeni, että kaljavankkurit poikineen olivat kadonneet Väinölä II:n pihasta. Siinä samalla meni myös kymmenien yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneiden kanssaihmisten nimilista yhteystietoineen. Kyyrö ja Lahtinen etsivät vankkureita kolmeen otteeseen tuloksetta. Vihdoin päätettiin ottaa yhteyttä Anturi-lehteen, joka hyväntahtoisuuttaan julkaisi vetoomuksen kaljavankkureiden löytämiseksi. Löytöpalkkion luvattiin tietysti olevan ruhtinaallinen. Lehtijuttu auttoi, ja eräs teekkarineitonen antoi ratkaisevan vihjeen, jolla vankkurit löytyivät rakennustyömaan aitojen sisäpuolelta Valtaväylän varrelta. Näin Boomin klubimestari sai kuittipelinsä takaisin.

Kerrottakoon, että ratkaisevan vihjeen antaneelle teekkarineidolla tarjottiin palkkioksi parin vuoden ilmaisjäsenyyttä, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti. Hänelle taidettiin sittemmin antaa hieman myöhässä pari kolme BOSAn haalarimerkkiä kesän 2003 merkinjulkaisun jälkeen.

– Johtaja Lahtinen

BOSA Boomin kyljessä – ja toki muidenkin

dsc_0004

BOSA:n Pienet Häät smurffiviikkojen 2012 päätöksenä

BOSA on ollut aikojen alusta jos ei nyt Boomin rakas pikkusisko, niin vähintäänkin piikki lihassa. Välillä Boomi on hukannut BOSAn kassan tehden yhdistyksen varattomaksi, mutta välillä se sitten löytyy ja rahaa taas on. Joka tapauksessa BOSAlla on vahvat perinteet Boomin toiminnassa ja erityisesti tarinoiden kertojana sekä perinteiden jatkajana. Siksi yhdistyksemme onkin vuosittain mukana muun muassa ekavuotisten Smurffiviikoilla ja vapputapahtumissa, muita isompien tapahtumien cameo-rooleja unohtamatta. BOSA tulee tutuksi ensimmäisen vuoden opiskelijoille muun muassa oluiden ja nokkelien juttujensa kautta. Erityisen tunnettuja ovat BOSAn rasti kastajaisissa, BOSAn kiertävä jäsenmyynti- ja janonsammutuspiste kiertoajelulla sekä BOSAlle pyhitetty smurffiviikkojen viimeinen päivä.

Vuodesta 2012 alkaen BOSA on ollut enemmän mukana myös muiden opiskelijayhdistysten ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kotouttamisessa, kuten esimerkiksi Staabin ja Lexican. Tämä erityisesti siitä syystä, että yhdistykseemme on tullut mukaan poikkitieteellisesti ihmisiä, jotka tuovat bosamaista kulttuuria aina opiskelijajärjestöönsä asti.

Yhteistyökumppaneilta BOSA:n Road Tripille

BOSA järjestää yliopiston laajuisen päävapputapahtuman

BOSA ei koskaan tyydy vähään, vaan vuonna 2012 vappuna BOSA taas ylitti itsensä. BOSA varasi viisi (5) bussia noin 250 hengelle, sopi yhteistyön Nokian Panimon, Koffin sekä usean muun kumppanin kanssa ja järjesti eeppisen Wappu Road Tripin. Tarina seikkaperäisesti löytyy BOSA:n arkistosta. Busseilla taitettiin noin 200 kilometriä ja päivän mittaisen Road Tripin etappeihin kuului muun muassa aidot lavatanssit Tottijärven Hämyslavalla, pulkkamäkeä Ellivuoressa (ainoa paikka Pirkanmaalla mistä löytyi vielä lunta) ja Drag Queen -show Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Täydellisesti onnistunut tapahtuma keräsi kiitosta aina Tamya myöten ja täytyy sanoa, BOSA ylitti taas itsensäkin.

bosa-road-trip-2013-77

Bosasetä nousi lauteille villitsemään yleisöä

BOSA ei tyytynyt yhteen vuoteen, vaan tapahtuma järjestettiin heti vuonna 2013 putkeen saman kokoisena, mutta vieläkin tyylikkäämmin. Tällä kertaa kumppaneiksi lähti viihdyttämään Red Bull, Saimaan Juomatehdas, Linkosuo, Real Snacks ja Tallink-Silja. Mitä hyvää muuttamaan, joten etapeiksi otimme Ellivuoren (josta olivat tosin epäileväisiä viime vuotisen näytöksen jälkeen), Tottijärven tanssilavan (johon otettiin tosin avosylin vastaan), Lempäälän Villihanhen (ja varsinkin heidän parkkipaikan) ja päätepysäkiksi uusitun Semaforin, jonka kulmapöydästä BOSA:n toimintakin on saanut alkunsa. Tapahtuma onnistui jälleen yli odotuksien ja veti täyteen, joten konsepti oli toimiva. Tällä kertaa Tamyn rooli oli pienempi ja BOSA touhusi enemmän, siksi ehkä niin priimaa tulikin.

BOSAkin muuttuu

BOSA:n jäsenhaalarimerkki

Kauas on tultu, sillä BOSA ry on toiminut jo pian kymmenen vuotta ja siiderin nauttiminen on BOSA:n siiderijaoston perustamisen myötä muuttunut paheesta hyveeksi. Vielä odotellaan, joko viimeisetkin perustajajäsenet uskaltavat jättää yhdistyksen nuoriin käsiin ja valmistua maistereiksi. BOSA:n jäsenyys tosin säädettiin vuonna 2010 ikijäsenyydeksi ja jäsen on jäsen kuolemaansa asti. Ei voida taata, että jäsenyys tekisi kuolemattomaksi, mutta sanottakoon, että yhtäkään BOSA:n jäsenyyttä kantavaa ei ole nukkunut pois.

Vuosien mittaan yhdistys on nähnyt monenlaista, mutta aina pysynyt elinvoimaisena. Yhdistys onkin paikkana omiaan koetella ja hioa taitojaan alalla kuin alalla, oli kyse sitten markkinoinnista, johtamisesta tai vaikka laskentatoimesta. Tule mukaan näyttämään kyntesi!

Vanhan koulukunnan bosapaita

Pukeutuminen BOSA:ssa

Boomareiden Olutseuran pukeutumiseen kuuluu myöskin traditioita. Boomareiden Olutseuran pukeutumiseen kuuluuhienostunut keltainen t-paita, joka kantaa BOSA:n logoa. Nuo paidat ovat saatavilla kaikille jäsenille edulliseen 15 euron hintaan ja sellaista suositetaan hankittavaksi. Vuosien varrelta löytyy myös mustia malleja BOSA:n paidasta. Uusimmassa paitamallissa lukee tutusti toimintamme olennainen osa kiteytettynä, eli “PANEN ja JUON olutta (ja siideriä)“.

Yhdistyksen hallituksen on kautta-aikain tunnistanut niin sanotuista “burberrysta”, joka tässä yhteydessä tarkoittaa erittäin tyylikästä ruudullista tai muuta kuvioitua bleiseriä ja pikkutakkia. Näin jatkui vuoteen 2010.

BOSA:n viralliset värit ovat keltainen, valkoinen ja musta.

BOSA:n hallituksen takit

Vuonna 2010 BOSA:n hallituksen pukeutumissäännöstö muuttui radikaalisti ja kuvioihin astui “miamivicet”, jotka tunnetaan paremmin valkoisina pukuina yhdistettynä keltaisen BOSA ry:n paidan kanssa. Tuo asu on vieläkin käytössä satunnaisesti. Uutena mallina on valkoinen takki, johon kuuluu selkäpainatus. Malli on niin hieno, että Itä-Saksan poliisivoimat matkustivat ajassa panimovankkureilla eteenpäin ja kopioivat tuon mallin seuraltamme, joten siksi se tunnetaan myös malliltaan DDR:n MDI-paraatitakkina. Alkuperäisesti kuitenkin tuo tiedetään BOSA:n edustusasuna, niin tulevaisuudessa kuin menneisyydessäkin.

 

Talismaani a.k.a. support-merkki

Yksi tunnetuin osa BOSAa on kuitenkin jäsenhaalarimerkki, jollaista jäsen ylpeänä vasemmassa hihassaan (kolme sormenmittaa hihansuusta) ylpeänä kantaa. Tuota merkkiä on tituleerattu haalarimerkkien Bentleyksi, eikä suotta. Sittemmin rinnalle on tullut haalarimerkkien huokeahintainen perusmersu, niin sanottu support-merkki, eli BOSA:n talismaani. Tuo punavalkoinen viettelijätär löytää oikeaoppisen paikan suojelemasta ei toivotulta tunkeutumiselta takaselustasta, joten useat kiinnittävätkin tuon merkin takataskuunsa.

 

Oluen panemisen historia

Olutta tehdään BOSA:ssa porukalla

BOSA tunnetaan oluestaan ja se onkin ollut itsevalmistettuna mukana toiminnassa aivan alusta asti. Panemistoiminnan aloitti Heikki Arohonka vuonna 2003 ja sittemmin sitä on aina yhdistyksessä valvonut ja jatkanut vuosittain nimitetty panimomestari. Vuonna 2010 repertuaari laajeni myös siiderin valmistukseen ja myöhemmin myös kausittain tehtävän siman ja sahdin valmistukseen. Vuoden 2011 hallitukseen otettiin mukaan myös panimokisälli, joka toimii panimomestarin kanssa oluenvalmistuksen saloja opiskellen. Osaamista pidetään yllä panimomestarin olutkirjassa, joka jatkaa oluen kotivalmistuksen parhaiden käytäntöjen ja aineiden saloja sukupolvelta toiselle. Ensimmäisen siiderin valmisti BOSA:n uskalias, vuonna 2010 remmiin lähtenyt teekkarivahvistus ja panimomestarina ansioitunut Olli Ruotsalainen, joka jatkoi edeltäjänsä Heikki Uotilan viitoittamalla tiellä. Oluen ja siiderin täydellisyyden etsiminen jatkuu, eikä jano sammu milloinkaan.

Sorin takahuoneesta Sori Brewingiin

BOSA ei tyytynyt vain tekemään olutta takahuoneessa, vaan vuosien parissa hioutuneet taidot haluttiin viedä astetta pidemmälle ja bosalaiset puuhamiehet Hurula ja Uotila päättivät, että aikovat luoda panimon BOSA:n jatkeeksi. Panimo toimii itsenäisesti yhdistyksestä irrallaan, mutta vuodet tulevat näyttämään minkälaiseksi yhteistyö muotoutuu. Panimon nimeksi tulee perinteitä kunnioittaen Sori Brewing ja sen kotipaikaksi on kaavailtu Viroa, ihan viennin helpottamiseksi ja kannustavamman verotuksen perässä liikkuen. Panimoprojektista kerrotaan lisää osoitteessa SoriBrewing.com.

BOSA osaa muutakin!

BOSA:han löytyy myös Spotifysta

Seurassa kun on kautta aikain ollut muutenkin lahjakkaita henkilöitä, kuin vain oluen saralla. BOSA on ollut alustatoteuttaa itseään jos jonkinlaisissa projekteissa ja tunnetuimpia näistä ovat olleet BOSA:n opiskelijaedunvalvonta yliopistopolitiikassa Tampereella, BOSA:n kulttuuritekojen tunnustukset ja musiikki.

BOSA on ollut Tamyn edustajistovaaleissa useammankin kerran ehdolla ja jäsenten edunvalvonta otetaankin tosissaan. Taitavat vanhat ja nuoremmatkin opiskelijapoliittisesti valveutuneet ajavat puoluepoliittisesti sitoutumattomana jäsenillemme tärkeitä asioita yliopistopolitiikassa ja jäsenten ääni saatetaan kuuluviin.

Musiikin saralla BOSA:ssa on ollut aina kultakurkkuja ja *krhm*, no persoonia. Saavutukset eivät kuitenkaan ole vähäisiä, vaan levyt ovat ensimyynnin jälkeen aina hittejä ja yhteistyökuviot ovat vieneet levyt aina Spotifyyn ja iTunesin levyhyllyille asti. Katso lisää musiikki -osiostamme. Kuorohan tunnetaan maailmalla nimellä BOSA:n Poikamieskuoro. Tarina kertoo, että joskus levyttämiseksi poikien on täytynyt seilata Ruotsin aluevesille levyttämään, kun koko kuorosta löytyi ukkomiehiksi tunnustautuneita.

Koska haluamme tarjota BOSA:sta paikan kaiken sortin osaamisen kehittämiselle, olemme toivottaneet tervetulleeksi hallitukseen aina henkilöt olutguruista markkinointiministereihin ja johtamisen kehittäjiin. Meillä taatusti pääsee toteuttamaan itseänsä, ja eikä tarvi tehdä sitä kuivin suin!

Viro on bosalaiselle rakas

BOSA vierailee usein Sakulla

Vuosittaiset Ruotsin ja Viron ekskursiot tuovat tarinakoppaan tarinoita kerrakseen. Jokunen saattaa muistaahiljaiselon Sakun panimovierailuista, joka oli enemmän heidän toiveensa kuin seuramme. Lyhyesti todettuna yksi erä Sakua ei kaivannut raikasta suomalaista vivahdetta. Samaten joku muistanee, kun taannoin kuitenkin jälleen aloitimme vierailut Sakulla, oli varainhoitaja tehnyt vaikutuksen neuvostohenkiseen esittelijättäreemme herrasmiehen elkeillä ja hyvillä kysymyksillä.

Virossa kaikki on suurempaa

Vieläkin villimpää oli meno menneinä vuosina esimerkiksi legendaarisessa Hotelli Dzingelissä, jossa kertoman mukaan on Euroopan pisimmät käytävät ja olipa hotelli joskus muinoin kolmen suurvallan neuvotteluareenana kun Kekkonen, Gorbatsov ja Clinton pitivät salaisia kokoontumisia. BOSA:n herrat innostuivat perinteiseen tapaan ylistämään tätä historiallista monumenttia laulamalla erästä suomalaisen naisartistin hittiteosta pöydillä tanssien. Kaikki tämä legendaarisuus vaati myös veronsa, jolloin osa matkaseurastamme päätti levähtää hotellin ravintolan lasten leikkinurkkauksessa. Viron mafia ja poliisi eivät kuitenkaan olleet yhtä innostuneita suosionosoituksistamme, joten jouduimme vetäytymään lähimpään pubiin.

Myöhemmin Viron ekskursion konsepti on muuttunut siten, että aamupalan jälkeen on varattu BOSAlle omat saunaosastot SAS Radissonin kattohuoneistosta ja pahin heikotus pestään pois ennen matkamuistopuotiin siirtymistä. Tämän jälkeen vuorossa aidot olutravintolasitsit, joista ei menoa ja meininkiä puutu. Tai joskus puuttuu, kun väki alkaa piiputtaa.

BOSA vierailee Ruotsissa

Reissuissa Ruotsissa on myös ehtinyt sattua ja tapahtua vuosien varrella. Legendaarisimpia reissuja lienee BOSA:n vuoden 2008 reissu, kun jäsenistölle jouduttiin tiedottamaan nyrkkeilyottelun tuloksia seuraavanlaisella viestillä “ISOjoulu peruttu, hallitus hakattu.” (Kuuntele Danin kertomana juttu tästä.) BOSA-sankarimme taistelivat verissä päin rakkaan monikansallisia hyökkäysvoimia vastaan kuin UFC:ssä konsanaan. Ehkäpä goljatit olivat vain pettyneitä, kun eivät pääseetkään osallistumaan HOSAan (eräänlainen saunaseura). Myöhemmin BOSA julistettin voittajaksi myös Helsingin käräjäoikeudessa.

Sittemmin BOSA on onnistunut järjestämään vauriottoman matkan muun muassa 2011, kun vierailtiin esimerkiksi Pohjoismaiden huikeimmassa alkoholikaupassa, Regeringsgatanin Systembolagetissa sekä yhdessä ainoista oluita kypsyttävässä (cuvée) olutravintoloista, Akkuratissa. BOSA myös ylläpitää pitkäaikaista perinnettä Sergelin Torin Burger Kingin ekskursioista, joka on ollut pinnalla jo yli kymmenen vuoden ajan.

Tietenkään aina reissut eivät ole pelkkää vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta kun niitä sattuu kohdalle, koemme velvollisuudeksemme jakaa nämä tarinat kanssanne. Jos muistat jotain mitä me emme muista, jaa se meille!

BOSA 10 v. vuosijuhla

dsc_0422

BOSA palkitsee vaikuttajia vuosijuhlissa 26.1.2013 Nokian Kerholassa

BOSA valmistui viimeiset kaksi vuotta taloudellisesti suurimpaan ponnistukseen, nimittäin 10 v. vuosijuhliin. BOSA:n tyyliin haluttiin tehdä suurin elkein ja niin myös tapahtui. Korkealentoisesti cocktail-tilaisuuteen saimme suhteiden kautta Särkänniemen Näsinneulan, joka olikin oiva paikka katsoa Tamperetta ja onnitella BOSAa. Iltajuhlille ainoa tarpeeksi suuri juhlatila halutuin speksein löytyi Nokian Kerholasta, joten useampi bussillinen kuljetti juhlaväen paikalle. Juhlien pitopalvelu oli palkittuja kokkeja 4 Cateringista, juomatarjoilut oli parhaita belgioluita ja isompaan janoon sponsoroi Saimaan Juomatehdas Marsalkkaa. Juhlissa esiintyi muun muassa veret seisauttava Nokian Työväen Mieskuoro sekä loistava cover-bändi, Botoksi. Illan lopputunnit jatkettiin Tampereen yössä, mutta niistä tuskin muistetaan mitään. [Lue tästä miten tarina meni]

BOSA:n puheenjohtajat

  • 2013 Pyry Hurula
  • 2012 Mikko Kutinlahti
  • 2011 Heikki Uotila
  • 2010 Heikki Uotila
  • 2009 Olli Tähtinen
  • 2008 Olli Tähtinen
  • 2007 Emmi Penttilä
  • 2006 Tuomo Sertti
  • 2005 Jarno Lahtinen
  • 2004 Jukka Kyyrö
  • 2003 Jarno Lahtinen

Kerro tarina!

BOSA on koskettanut jokaista johonkin ja jotenkin, kerro se meille. Mitä vivahteikkaampi, yksityiskohtaisempi ja informatiivisempi tarinasi on, sitä enemmän se kiinnostaa meitä ja maailmaa. Parhaista tarinoista koostamme juttua tänne sivuillemme ja liitämme mukaan vaikka kuvatkin, joita voit lähetellä suoraan sähköpostiin tai ladata sivuiltamme täältä.

Nimi *

Sähköposti *

Tarinani kaikkine vivahtein ja sanankääntein

Väitän ja myönnän että tämä tarina on tosi, tai ainakin että se vähintään saisi olla tosi.

Boomareiden Olutseura ylittää välillä uutiskynnyksenkin. BOSA palkitsi ‘olutankkuri’ Kimmo Wilskan lokakuussa 2010 ja päätyi tällä MTV3:n ja Ilta-Sanomien luetuimmaksi uutiseksi.

line
footer
Copyright Boomareiden Olutseura - BOSA ry, sivujen toteutus Pyry / Regallions