BOSA:n 2014 hallitus valittu

Boomareiden Olutseura – BOSA ry järjesti syyskokouksen Kymppikerhon kattosaunalla, joka antoi arvoisensa päätöksen yhdistyksen voitokkaalle toimintavuodelle. Toimintakertomus summasi hienosti, kuinka tämä vuosi on ollut yhdistyksen historian toiminnantäyteisin. Tapahtumiin on saatu sisällytettyä muun muassa massiiviset BOSA 10 vuotta -vuosijuhlat, Viron ekskursio, viiden bussin Wappu Road Trip, useita sivistäviä olutiltoja sekä toki perinteistä meininkiä Oktoberfestien ja Unohtuneiden Pubien Illan malliin. Lisäksi yhdistys onnistui hankkimaan vuodelle hyviä sponsoreita, jotka osaltaan olivat kultivoimassa nuorten olutkulttuuria sivistyneeseen suuntaan. Eikä siinä vielä kaikki! Vuoden päätökseksi yhdistys hankki historiansa arvokkaimman hankinnan, eli 50L Braumeister-mikropanimolaitteiston, joka vielä oluenvalmistusharrastuksen jäsenistöllemme uuteen sfääriin.

Yhdistys jätettiin hyvin hoidettuna uudelle hallitukselle ja uusiin kuvioihin. Yhdistyksen tilille jäi vauhdikkaan vuoden jäljiltä hyvin katetta ja toiminnan pohja on vahva.

Hallitus 2014

BOSA ry sai lähes täydellisen sukupolvenvaihdoksen ja botoxia huuliin, niin ettei hymy laannu koskaan. 12 henkinen hallitus ja tukena 10 hengen toimihenkilöporukka, joka takaa toiminnalle vahvat pohjat vuodelle 2014. Olutseura houkuttelee tasaisesti kumpaakin sukupuolta, joten sukupuolikiintiöihin ei tarvitse oluen parissakaan lähteä. Hallituksen kokoonpano on seuraavanlainen:

Jaakko Kivineva (PJ)
Jaakko Salmela (VPJ)
Laura Miettinen (sihteeri)
Tuulia Jaakkola (talous)
Eetu Sivula (panimomestari)
Tatu Sahrman
Juuso Mikkilä
Perttu Rekola
Aino Sutinen
Miira Kokkonen
Jussi Järvenpää
Juha Eerola

Lisäksi tärkeitä toimihenkilöitä tekemään tärkeitä tehtäviä:

Eero Kiiski (Tamy-connection), Jaakko Haaparanta (panotoimihenkilö), Tuomas Kuoppala (Ranskan kirjeenvaihtaja, Anna Oikarinen (Etelä-Afrikan kirjeenvaihtaja), Topi Ranta (johdon konsultti), Janika Tyynelä (emeritus Brasilian kirjeenvaihtaja), Olli ”Setä” Ruotsalainen, Karolina Marisa, Iina Vilén ja Pyry Hurula (panimokontakti).

BOSA ry 2014 hallitus tuoreeltaan rennoissa tunnelmissa
BOSA ry 2014 hallitus tuoreeltaan rennoissa tunnelmissa