Tapahtumat

BOSA järjestää jäsenilleen ja tuossa tuoksinnassa myös ulkopuolisille sopivia tapahtumia. Vuoden mittaan BOSA näkyy varsinkin Tampereen yliopistolla, mutta myös kansainvälisesti esimerkiksi ulkomaan ekskursioilla. Vakiokalustoon kuuluvat sitsit, kuukausittaiset olutillat, Kuohun maistajaiset sekä syksyllä starttaava panokoulu, jossa opetetaan oluen tekemisen salat. Tarkempaa tietoa tapahtumista julkistamme täällä ja Facebookin fanisivuilla, joten parhaiten pysyt informoituna seuraamalla näitä kanavia.

Boomareiden Olutseuran vuosittaisia tapahtumia ovat muun muassa 1-2 ulkomaanekskursiota, oluen valmistuksen salat paljastava Panokoulu™, säännölliset makuaistia hellivät Olutillat Gastropubien kanssa, vuosittainen Lederhosenin (Tampereen Yliopiston Saksan kielen ja kulttuurin opiskelijoiden) kanssa järjestettävä Oktoberfest sekä tietenkin ulkopuoliset tapahtumat, joissa BOSA vierailee kokoonpanoillansa.

Tulevat tapahtumat:

  • perjantai 1.6.2012 klo. 0:00
    BOSA:n kesätapahtumat! (Tampere, Tampere)
  • keskiviikko 20.6.2012 klo. 18:00
    Sahdinvalmistuksen SM-osakilpailu (Rajaportin sauna, Tampere)
  • perjantai 13.7.2012 klo. 15:30
    BOSA:n Kesäbileterde-etkot (Miamin terassi, Tampere)
  • Menneistä tapahtumista voit lukea reportaasejamme täältä.

    line
    footer
    Copyright Boomareiden Olutseura - BOSA ry, sivujen toteutus Pyry / Regallions