Ensimmäinen School of Whisky 9.11.

BOSA halusi vastata jälleen jäsenistönsä moninaisiin toiveisiin ja tarjota uudenlaista tapahtumaa, mikä ei tällä kertaa suoraan rajoittunut vain oluen ympärille, vaan oluen sukulaissieluun, viskiin. BOSA:n School of Whisky järjestettiin jälleen kantapaikassa Gastropub Tuulensuussa, jossa Sami Lappalainen oli varannut parikymmenpäiselle seurueellemme kevyen läpileikkauksen viskien maailmaan aloitteleville. Vertailtavana oli kuusi lasia viskiä, aina bourbonista savuisempaan Islay-viskiin.

Ensimmäisenä tutustuimme hyvin tavalliseen amerikkalaiseen Four Roses -bourboniin, joka on tavallinen helposti nautittava seurajuoma. Bourbonille tyypillisesti tässäkin oli käytetty perusraaka-aineena maissia ja valmistus tapahtuu uusissa tammitynnyreissä. Tuoksusta erottuu makea parfyymisyys ja vaniljaisuus. Parhaimmillaan ehkä jäiden kera ja avoimemmasta lasista, jossa hieman härski parfyymiaromi pääsisi haihtumaan. Näitähän ei juurikaan kypsytellä eikä tällainen pullo välttämättä vaativan viskiharrastajan hyllystä löytyisikään, mutta tärkeä tuntea myös nämä tavallsimmat tuotteet, joita suurin osa maailman viskeistä kuitenkin on.

Toinen verrokki, Dewars white label on  myöskin yksi maailman myydyimpiä ja edusti useammasta viskistä sekoitettua blended-viskiä, joka on hyvin tyypillinen viskityyppi. Tästä heti huomasi puuttuvan parfyymin, mutta tilalla oli kevyt savuinen aromi, hieman vaniljaa ja hedelmää. Hyvin helppo perusviski Skotlannista.

Kolmas tuotteemme Jameson on ehkä maailman myydyimpiä ja tunnetuimpia irlantilaisia viskejä, edustaen hyvin tavallista tuotetta joka sopii esimerkiksi juomasekoituksiin tai vaikka perinteiseen Irish coffeehen.  Jameson on tyyliltään hyvin kevyt ja puhdasmakuinen, eikä savu ole tässä niinkään läsnä. Sanotaan että viski on irlantilaisten keksintö, mutta skotlantilaiset tekivät siitä vasta sitä mitä se parhaimmillaan on, ja tähän moni viskiharrastelija helposti yhtyy.

Siirryimme seuraavaan kierrokseen ja panokset kovenivat hieman. Vuorossa oli tyypillinen skotlantilainen Highland-viski, Glenmorangia 10 y.o. joka johdatteli hieman kypstetympien viskien maailmaan, mutta ollen vielä aika tyyppiesimerkki hyvin eleettömästä ja yksinkertaisesta viskistä, jota on helppo lähestyä. Tuoksu ei ole voimakas, mutta maku on viljaisa ja melkoisen makea. Suuri osa viskeistä Skotlannissahan tehdään Islayn tai Highlandin alueella.

Monia skottiviskejä pullotetaan suoraan tislaamon toimesta, mutta itsenäisiä pullottamoitakin löytyy ja niiden idea on siinä, että pullottamot pääsevät sekoittelemaan oman viskisekoitteensa ja kypsyttämään nämä haluamallaan tavalla. Tällä kertaa kyseessä oli hyvin tunnettu voimakas skottiviski, Caol Ila, joka oli pullotettu Signatory Vintagen toimesta vuonna 1999 ja sitä ennen tuota oli kypsytetty 11 vuotta. Mausta löytyy turpeisuutta ja savua, mutta hieman miedommin kuin Alkon hyllyltä löytyvästä tislaamon Caol Ilasta.

Viimeinen kuudesta lasista olikin haastavampi tutustuttava voimakkaan Caol Ilan jälkeen ja viskin synnyttämän kovan puheensorinan ohessa. Kyseessä kuitenkin oli blended viski Asyla, joka on melko vaniljainen ja kevyt, jopa sitrushenkinen. Kuiva ja pyöreä maku seuraa läpi viskin. Helppo lähestyttävä ja tämä meni voimakasmakuisen Islayn jälkeen liiankin helposti.

Illan aikana tutustuimme myös olennaisiin perusasioihin viskeistä, kuten kypsytykseen, tynnyreihin sekä alueen vaikutukseen viskin tekemisessä. Tärkeimmät kysymykset kuitenkin pyörivät viskin maistamisen ja juomisen ympärillä. Olennaisimpia aloittavan viskijuomarin perussääntöjä on, että lasin on hyvä olla hieman aromeita sulkeva, vähän valkoviinilasimainen. Oikeaoppinen Islay lasi on tulppaanin muotoinen Glencairn-lasi, mutta muukin vastaava ajaa asiansa. Samaten veden käyttö viskin maistelun yhteydessä on tavallista, sillä viskin mausta saa helposti uusia ulottuvuuksia erilaisilla pienillä vesiblendauksilla.