Brittiolutilta 7.2. keräsi ennätyssuosion!

BOSA:n perinteikkäät olutillat saivat taas jatkoa, kun BOSA:n keltainen perhe pakkautui O’Hara’s Freehouseen. Tällä kertaa teemana olivat brittioluet, ja erityisesti keskityttiin lähinnä erilaisiin stout-tyyppisiin oluisiin. Olutilta oli kahdella tapaa historiallinen. Ensinnäkin, tämä oli ensimmäinen kerta, kun olutilta järjestettiin jossain muualla kuin Gastropub Tuulensuussa. Paikanvaihdon syynä oli O’Hara’sin vertaansa vailla oleva brittiolutvalikoima. Toisekseen, brittioluet houkuttelivat paikalle peräti 28 bosalaista, joka on kirkkaasti uusi olutiltojen osallistujaennätys. Porukkaa oli sen verran, että BOSA:lle varattiin koko alakerta. Mukana oli enemmän uusia kuin aikaisemmin ja tämäkin oli iloinen yllätys. Omistaja Sami Lappalainen kertoi jälleen tuttuun tapaansa tarinoita oluiden takaa ja ympäriltä. Testipenkkiin päätyi tällä kertaa seitsemän erilaista olutta.

Greene King IPA

Ensimmäisenä makupalana oli kevyt ja mieto Greene King IPA (3,6 %), joka on oiva esimerkki siitä, kuinka olut voi olla Englannissa käyttöjuomaa. Tavallinen englantilainen työmies saattaa kiskaista tuopillisen tätä kesken työpäivän ja hypätä takaisin auton rattiin. Vaikka oluen vahvuus vastaa lähinnä äidinmaidonkorviketta, se ei poissulje sitä, että siinä voi olla myös makua. Greene King IPA edustaa perinteistä englantilaista india pale ale -tyylistä olutta, jossa humalaa on käytetty huomattavasti vähemmän kuin nykypäivän trendikkäissä humalapommioluissa. Kevyen humalaisena ja helposti juotavana janojuomana Greene King IPA toimi hyvänä aloituksena ennen illan varsinaista kattausta – stouteja Britteinsaarilta.

Well's Bowman Stout

Ennen illan varsinaista teemaa saimme kuulla, että stout on syntynyt Englannissa 1700-luvun alussa, ja alun perin raaka-aineena on käytetty Lontoon lähdevettä. Itse asiassa aivan aluksi tummaa olutta valmistettiin ainoastaan porter-nimellä. Stout-nimi keksittiin vasta myöhemmin kuvaamaan vahvaa olutta. Käsitteet ovat sekoittuneet ajan myötä: stout ja porter -nimiä on käytetty mielivaltaisesti sekaisin, eikä niillä ole mitään muuta eroa kuin kuluttajien mielikuvissa. Porter tehtiin alun perin kahden oluen sekoituksesta. Tummaan, vanhaan ja vahvempaan olueen sekoitettiin tuoretta, makeahkoa ja mietoa olutta. Näin saatiin porteria  – tummaa ja jonkin verran hapanta olutta. Se oli 1700-luvun Englannissa erityisesti markkinoilla työskentelevien kantajien, portereiden, makuun.

Seuraavaksi pöytään kannettiin Wells Bowman Stout (5,2 %). Tätä perinteistä brittiläistä stoutia on pantu 1800-luvun lopusta lähtien. Beigeisen vaahdon omaava olut on maultaan paahteinen, kuivan hiilinen, hieman karhea, hiukan hapan ja tumman maltainen. Olutta saa myös Alkosta.

Samuel Smith’s Oatmeal Stout

Illan kolmas tuote oli Samuel Smith’s Oatmeal Stout (5,0 %). Kuten nimikin kertoo, olueen on lisätty kauraa, joka tuo makuun pehmeyttä. Kauraa myös käytettiin aikoinaan raaka-aineena, koska pyrkimyksenä oli tehdä ravitsevia oluita. Oluen maku on pehmeän lempeä, jopa hieman laktoosinen, soljuva, paahteinen, kevyen hiilihappoinen ja samettinen. Humalina tässä oluessa on käytetty Fugglesia ja Goldingsia. Tätäkin tuotetta on mahdollista löytää Alkosta.

Fuller’s London Porteria

Neljäntenä oluena pääsimme nauttimaan Fuller’s London Porteria (5,4 %). Tämä Lontoon ainoan jäljellä olevan itsenäisen panimon porter on paahteisen ja tumman maltainen, tuhkainen, hieman hapan, mutta todella tasapainoinen olut. Sanotaan nyt näin, että olut on tyylinsä klassikko, ja varmasti yksi arvostetuimpia brittioluita kautta aikain.

Seuraavaksi vuorossa olikin illan kummajainen, karpaloilla maustettu oatmeal stout. Meantime Cranberry Stout (4,5 %) yllätti jokaisen bosalaisen. Kevyt, karpalomehuinen, vähähiilihappoinen ja hapan stout maistui ennemmin lambicilta kuin stoutilta. Suurin kysymys olikin: onko tämä hyvää? Toisille maistui, toisille ei. Meantimen panimo on brittiläisessä olutkartassa melko uusi tulokas. Reilun 10 vuoden taipaleen aikana panimo on profiloitunut tekemään brittiläisestä valtavirrasta poikkeavia oluita ilman sen suurempia kikkailuja. Karpalostout on hyvä esimerkki oluesta, jossa mielikuvitusta on käytetty, eikä tämä ole mitään uutta olutmaailmassa.

Samuel Smith’s Imperial Stout

Tässä vaiheessa eteemme kiikutettiin ainakin omasta – ja monen muun – mielestä selvästi illan kruunu: Samuel Smith’s Imperial Stout (7,0 %). Imperial stoutit ovat tyylinsä vahvoja edustajia alkoholiprosentin ollessa yleensä 7–10 % tietämillä. Tämä tuote on maistamisen arvoinen. Maussa on pehmeä suuntuntuma, runsaan tumman ja paahteisen maltainen, suklainen, alkoholisen tasapainoinen, pehmeä maku. Olut on hyvä vastapaino nykypäivän extreme-tyyppisille imperial stouteille, joissa alkoholipitoisuudet ja humalan määrä ylittää jo kyllästymisen rajan. Mahtava talven lämmittäjä koti-iltojen takkatuliloimun ääreen.

Adnams Tally-Ho

Illan viimeisenä oluena irroittauduimme stoutien maailmasta, ja pääsimme kokeilemaan, miltä barley wine eli ohraviini maistuu. Oluttyyli on peräisin Englannista, ja nimi viittaa viinin sijasta viinimäisen korkeaan alkoholipitoisuuteen. Tyypillisimmään barley winessa on alkoholia 8-12 %, ja ne ovat erittäin tuhteja ja maltaisia, jopa portviinimäisiä oluita. Barley winet ovat parhaimmillaan jälkiruokana. Adnams Tally-Ho (7,2 %) oli tällä kertaa hiukan miedompi tyylinsä edustaja. Lämmittävän viiniseen, runsaan maltaiseen ja makeaan makuun kätkeytyi hedelmäistä aromia. Mukava päätös mukavalle kattaukselle.

Maistelun jälkeen pääsimme vielä baaritiskin ääreen seuraamaan Samin opastuksella, miten real ale tynnyrin tapitus tapahtuu. Real ale on suodattamatonta ja pastöroimatonta olutta, joka jatkaa kypsymistään, kun se lähtee panimolta. Tyypillistä real alelle on sen tarjoileminen suoraan tynnyristä, ja ominaista sen maulle on hiilihapottomuus tarjoiltaessa. Sami näytti, kuinka tynnyrin päällä olevaan reikään lyödään eräänlaisella vasaralla huokoinen tappi, jotta ilma pääsee kiertämään. Tapituksesta olut alkaa pilaantua. Tynnyri täytyy kiireesti myydä loppuun, sillä olut ei säily yli viikkoa. Tänä aikana oluen maku vaihtelee päivittäin.

Ilta oli jälleen varsin onnistunut. Pitkästä aikaa oli hyvä palata perinteisempien makujen ääreen, ja suuri kiitos Sami Lappalaiselle hienosta kaksituntisesta!

Kuvat