Maaliskuun olutillan teemana olivat tällä kertaa pohjoismaiset pienpanimot. Varsinkin tanskalaiset panimot jo legendaarisen Mikkellerin johdolla ovat valloittaneet voitokkaasti maailmaa. Muut pohjoismaiset pienpanimot ovat myös tulleet tiukasti kintereillä ja voidaankin sanoa, että tällä hetkellä Skandinaviasta löytyy valtava määrä erilaisia loistotuotteita. Tällä kertaa maistelusetissämme oli kolme suomalaista, kaksi tanskalaista ja yksi ruotsalainen tuotos.  Sana oli myös ilmeisesti kiirinyt hyvästä illasta ja Gastropub Nordicin kabinetti oli tupaten täynnä ja osallistujia oli enemmän kuin koskaan. Onneksi saimme tiivistettyä itsemme mahtumaan nipin napin tilaan. Saimme mukaamme myös edustajan Pirkanmaan Osuuskaupan johtoportaasta sekä Tampereen olutseurojen ja saunatouhujen ytimestä, kiitokset molemmille herroille, ilo oli meidän puolellamme.

Ilta oli myös muuten onnistunut, sillä yhdistyksen kevätkokous myönsi edelliselle hallitukselle vastuuvapauden ja hyväksyi ylijäämäisen tilinpäätöksen, vuosikertomuksen ja tulevan vuoden talousarvion.

Ensimmäisenä oluena tarjolle tuli erityisesti pohjoismaisia makuja kuvaamaan tehty Slottkällans Nordic. Panimo on kotoisin Ruotsin Uppsalasta ja on yksi ruotsin menestyneimmistä pienpanimoista. Itse olut on maihtokauppavahvuinen 4.5 % vaalea lager. Olut on kevyen maltainen, raikas ja kevyen sitruksisesti humaloitu. Varmasti toimiva olut terassille. Olutta löytyy laajasti paremmista K-kaupoista.

Toisena oluena tarjolla oli Uudessakaupungissa vuodessa 2008 toimineen Vakka-Suomen Panimon Prykmestar Wehnäbock. Olut on makea ja siinä on 6.2 prosenttia alkoholia. Maltaan ja hiivan tuomaa makeutta tasapainottaa raikkaan amerikkalaiset humalat. Helposti juotava maukas olut, joka tuntui maistuvan hyvin kaikille.

Kolmantena tuotoksena oli illan ensimmäinen tanskalainen. Amagerin panimo on yksi tanskalaista lippulaivoista ja tunnetaan suuresta kokeilunhalukkuudesta. Oluet lähes revitään Yhdysvaltain markkinoille ja  tuotteita on pohjolassa heikosti saatavilla. Tällä kertaa oli lasissa Amagerin ja kalifornialaisen Port Brew:n yhteistuotos ja Star Warsista vaikutteita kuulemma saanut Wookie IPA. Olut on tyyppi esimerkki nykypäivän india pale aleista. Siinä on alkoholia 7.2%, jonka makeutta tasapainottaa huomattavan reilu annos katkero ja aromihumalaa. Omaan makuun lähes täydellinen raikas ipa. Muutamalla tyylilajiin tottumattomalla meinasi jäädä lasiin.

Neljäntenä oluena eteemme tuli hieman perinteisempi Malmgårdin panimon Huvila E.S.B. Olut edustaa perinteistä humaloidumpaa englantilaista bitteriä. Olut on erittäin tasapainoinen ja raikas, jopa parempi kuin moni englantilainen. Tämä myös oli yksi illan suosikeista yleisön keskuudessa.

Seuraavaksi siirryimme illassa tuhdimpaan tavaraan. Eteemme saapuivat Vakka-Suomen Prykmestar Savukataja ja tanskalaisen kulttipanimo Mikkellerin Black. Ensimmäinen tuotos on monen mielestä yksi parhaista oluista, mitä suomessa on koskaan tehty. Se on tyyliltään savuolut, jota on maustettu katajalla. Oluessa on tujut 9 prosenttia alkoholia, se maistuu savukinkulle ja kirpeälle katajalle. Savuoluet ovat kotoisin alunperin Saksan Bambergista, mistä tulevat maailman kuuluisimmat esimerkit. Savukataja ei kuitenkaan kalpene esikuviensa rinnalla, vaan on todella loistava olut.

Viimeisenä oluena oli siis Mikkellerin Black, joka on oiva esimerkki siitä, mitä on extreme olut. Olut on tehty shampanjahiivalla, jolloin siihen on saatu huimat 17.5 % alkoholia. Se muistuttaa melkein enemmän port- tai madeiraviiniä. Maussa on vaniljaa, lakritsaa ja salmiakkia. Kaiken lisäksi eteemme tuodut pullot olivat vieläpä ikäännytettyjä. Tämä olut paranee oikein kypsytettynä ja aiemmin olutta tuoreena maistaneet olivat sitä mieltä että kypsytys oli parantanut olutta huomattavasti. Hieno olut, mutta vaatii varmasti hieman totuttelua tyyliin.

Kiitos kaikille osallistujille ja huhtikuussa taas uudestaan!

Illan tuhdista tietopaketista opimme, että toisin kuin lähes informaatiotehokkailla osakemarkkinoilla sijoittamisessa, viineihin sijoittamisessa pitää tuntea viinit, jotta pystyy tekemään onnistuneen sijoituksen. Laatuviineissä vuosikerta ja viinin kypsyystaso määrittää viinin jälleenmyyntiarvon. Viiniin sijoitettaessa ostetaan viinipulloja samalla suurempi määrä ja viinin makua sekä kypsyystasoa tarkastellaan vuosittain korkkaamalla  yksi pullo maistettavaksi. Odottettavan arvonnousun lisäksi viineihin sijoitetaan myös keräilymielessä. Tällöin sijoittaminen tapahtuu pikemminkin sijoittajaan itseensä, eikä pyritä välttämättä myöhempään tuottoon. Kalleimmat viinit lojuvatkin yleensä juomakelvottomina viinikellarin kuninkaina pimeässä ja viileässä säilytyksessä. Jälleenmyyntimarkkinoista merkittävimpinä voisi vielä mainita viinien huutokaupat, joissa viinien “treidaus” useimmiten tapahtuu.

Saint- Émilion Grand Cru

Ensimmäinen neljästä analyysin alla olevista viineistä oli ranskalainen, sijoittajien suosimalta Bordeauxin maaperältä tuleva, Château du Paradis, Saint- Émilion Grand Cru. Tämä viini oli vanhin, mitä pääsimme maistamaan kymmenen vuoden iällä. Viini on tehty merlot-, cabernet franc- ja cabernet-sauvignon- rypäleiden sekoituksesta. Makuelämys oli hienostunut, mutta kuten Sami Lappalainen totesi, se olisi voinut olla parempaa vasta muutaman vuoden kuluttua ja onkin vielä Gastropubilla kypsytettävänä

Toinen viini oli espanjalaisen Torres perheen Mas la Plana (2007) viini, joka oli tehty cabernet-sauvigon-rypäleestä. Tämä viini on ansainnut monta tunnustusta voittamalla kultamitalleja kilpailuista, kuten Challenge International du Vin ja International Wine and Spirit Competition. Mas la Plana oli täyteläinen, paksumpi koostumukseltaan kuin edellinen ja viinistä pystyi löytämään vanilijaisen maun, joka teki siitä erittäin miellyttävän juotavan.  Hinnaltaan Mas la Plana on Inezissä 69,50 euroa pullolta.

Franco Conterno Pietrin

Kolmantena oli maistamiskierroksessa Franco Conterno Pietrin 2006 Barolon kylästä, Italian Piemontesta. Viini on valmistettu nebbiolo-rypäleestä. Tämän viinin kannattaisi antaa kypsyä vähintään kymmenen vuotta ennen juomista. Kuusi vuotta vanhana viininä maku oli erittäin vahva, makeahko ja hapokas. Tätä löydät Gastropub Piemonten listalta 69 euron hintaan.

Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin viini oli Ranskasta Burgundista Domaine Chandon de Briailles, Corton Maréchaudes Grand Cru. Viini on tehty pinot noir-rypäleestä vuonna 2003. Corton Maréchaudes Grand Cru oli kaikista neljästä väriltään haalein ja erittäin miellyttävä, kevyt koostumukseltaan ja raikas.

Corton Maréchaudes Grand Cru

Tässä viinissä oli erikoista se, että se oli tuotettu palstalla, jolta on tuotettu viiniä noin 1300 vuotta. Puhun varmasti monen puolesta jos väitän tämän viinin olleen illan paras. Tätä viiniä löytyy esimerkiksi Gastropub Tuulensuusta hintaan 89,50e / pullo.

Lisäksi oli tuttuna BOSA:n ja Gastropubin yhteisenä tarjouksena tarjolla viidentenä jokerikorttina kahdella kympillä pullo viini jonka listahinta on Inezissä lähempänä 50 euroa. Illan kulun ansiosta nimi ei tule nyt mieleen, mutta näitä ostettiin useampia pöytään varmuuden vuoksi.

Viiniin sijoittamisen ilta sujui mainiosti ja opimme parempien punaviinien ABC:n sekä viinien arvon muodostumisesta. BoomStockin ja BOSAn yhteistyö oli hedemällistä, joten toivottavasti näiden perusteiden lisäksi tulevaisuudessa tulisi syventävää jatkoa viinien saloihin.

Kuvia illalta

Laivat, nuo ihmiskunnan rappion tiivistymät, elävät jäänteet antiikin Rooman irvokkaista juhlamenoista, on suunniteltu kestämään ihmiskuntaa sen alhaisimmassa olotilassa. Viking XPRS ja illan hemaiseva esiintyjä Marita Taavitsainen olivat kuitenkin ennenkuulumattoman kovilla BOSAn ottaessa elintilaa haltuun. Nopean Tax-Free-vierailun jälkeen kaikki velvollisuudet muistuttaa ihmistä olivat takanapäin, ja saatoimme siirtyä illan odotettuun antiin. Hupaisten tehtävärastien kiertäminen hyteissä lämmitti matkalaiset mielentilaltaan sopiviksi, samalla kun tuttavuuksia solmittiin ja risteilyhenkeä luotiin. Laivapoliisi ei hyttivierailuillaan ollut hyväntuulinen, mutta oma rappiotilamme salli meidän karistaa hänen moitteensa yltämme kuin hanhi vesipisarat selästään. Olimme tulleet löytämään sisäiset voimaeläimemme – illan aikana selvisi, että jokaisen voimaeläin oli sika.

Seuraava havahtuminen tapahtui väkivaltaisen huonoa suomea puhuvan laivasiivoojan tunkeutuessa hyttiimme hartiavoimin. Haalin käsiini irtaimistoa voidakseni tuon syöjättären karkottaa, mutta turhaan. Hauska ryömi esiin sängyn alta, valkoisen takkinsa rinnuksilla jotain, joka kieli tylyä tarinaansa edellisillan vaiheista: “henkilökohtaisena lakineuvojanasi suosittelen sinua kanavoimaan energiasi aluksesta pakenemiseen siivoojan pahoinpitelyn sijaan”, hän virkkoi ykskantaan. Mikäpä minä olen hänelle vastaan sanomaan, onhan kyseessä sentään kouluja käynyt tiedon pesä. Vaapuimme linja-autoon yllämme sarjakuvista tutut kiemurtelevat hajuviivat. Kuskimme Teppo, joka työvelvollisuudesta joutui todistamaan tätä degeneroitunutta paraatia, nosti kytkintä johdattaen meidät kohti yhä uusia kokemuksia.

Nopean aamiaisen jälkeen meidän oli aika tutkailla paremmin suosikkikaupunkiamme – Olympic -hotellin kattosauna olikin tähän ainoa oikea paikka. Tallinnaa parvekkeelta ihailtaessa kusi kihahti hattuun nopeammin kuin hotellin hissi 26. kerrokseen, mutta en antanut sen häiritä. Anteeksi voisin pyydellä myöhemminkin, täällä sitä huutoa ei kuulisi kukaan. Uima-altaan puolella yliopiston vaikutusvaltaisimmat opiskelijat pelasivat vedenalaista kivi-sakset-paperi -turnausta samalla kun puolet seurueestamme teki parhaansa pilatakseen paikallisten kuntouimareiden päivän. Katselin tilannetta kuin ulkona ruumiistani, ehkä jonkinlaisella astraalitasolla. Tällaista siis on kuolla, eikä välittää siitä paskaakaan.

SuperAlkossa BOSAbussi oli kuin kotonaan. Kuvittele viinalla marinoitu muurahaispesä, ja voitkin saada jonkinlaisen kuvan tuon hallitun kaaoksen luonteesta. Rahaa paloi ja Hauska allekirjoitti shekkejä väärillä nimillä oikeille henkilöille ranteet rutisten. Emme kuitenkaan voineet jäädä tuleen makaamaan, sillä sataman viinakaupat ovat tunnettua lepakkoaluetta. Lisäksi huitomiseni näytti huolestuttavan muita, ilmeisesti lepakoihin tottuneempia asiakkaita, joten Hauskan lainopillisesta suosituksesta siirryimme ravintola Beer Houseen. Tarjolla oli täydellinen kattaus lihapitoista ruokaa, isoja tuoppeja sekä reheväryntäisiä tarjoilijaneitoja kansallispuvuissaan. Laulut raikuivat ja hetken barbaarinen käytöksemme oli sosiaalisesti hyväksyttävää. Kun päivänvaloa ei näy, on omassa aikakapselissaan helppo pudottautua pois ympäröivästä maailmasta ja antaa virtausten kuljettaa ihmismielen puhtaan, suodattamattoman hedonismin alkulähteille.

Tallinna kuitenkin eli jatkuvasti, ja kaiken hyvän oli aikanaan loputtava. Hoipuimme bussiin kuin ensiaskeliaan ottava gaselli, vain siirtyäksemme kohti terminaalia. Hauskan ohjeesta matkaevääksi tuli otettua vielä puoli litraa vodkaa, joka ajoi minut lopullisesti yli laidan. Maailma pyöri ja minä sen mukana, enkä halunnutkaan yrittää pitää kiinni. Todellisuus mureni ympärilläni. Jäljellä oli vain äänten ja värien kakofonia. Haluaisin kyetä kertomaan paluumatkan vaiheista tarkemmin, mutta mieleni sumu ja pelko oikeudellisista seuraamuksista pakottavat minut vaikenemaan.

Vaikka lompakko tyhjänä, vatsa väärinpäin ja ohimoiden hirveä jomotus ovat risteilyn näennäinen saldo, en syytä Hauskaa Bosasetää, sillä hänenkaltaisensa sankarit ovat tässä maailmassa kuolevaa lajia. Maailma tarvitsee heitä, sillä ilman heitä elämä menettää hyvin nopeasti merkityksensä. Näinä epätoivon hetkinä on lohdullista tietää, että henkilöt voivat kaatua, mutta aate ei koskaan. Kun Hauska Sorin Klubille puutuessaan viimeisiksi sanoikseen kypäränsä sisältä mumisee “Kauan eläköön BOSA”, on sanoihin helppo yhtyä. Kauan eläköön BOSA.

- E. Laitila

Greene King IPA

Ensimmäisenä makupalana oli kevyt ja mieto Greene King IPA (3,6 %), joka on oiva esimerkki siitä, kuinka olut voi olla Englannissa käyttöjuomaa. Tavallinen englantilainen työmies saattaa kiskaista tuopillisen tätä kesken työpäivän ja hypätä takaisin auton rattiin. Vaikka oluen vahvuus vastaa lähinnä äidinmaidonkorviketta, se ei poissulje sitä, että siinä voi olla myös makua. Greene King IPA edustaa perinteistä englantilaista india pale ale -tyylistä olutta, jossa humalaa on käytetty huomattavasti vähemmän kuin nykypäivän trendikkäissä humalapommioluissa. Kevyen humalaisena ja helposti juotavana janojuomana Greene King IPA toimi hyvänä aloituksena ennen illan varsinaista kattausta – stouteja Britteinsaarilta.

Well's Bowman Stout

Ennen illan varsinaista teemaa saimme kuulla, että stout on syntynyt Englannissa 1700-luvun alussa, ja alun perin raaka-aineena on käytetty Lontoon lähdevettä. Itse asiassa aivan aluksi tummaa olutta valmistettiin ainoastaan porter-nimellä. Stout-nimi keksittiin vasta myöhemmin kuvaamaan vahvaa olutta. Käsitteet ovat sekoittuneet ajan myötä: stout ja porter -nimiä on käytetty mielivaltaisesti sekaisin, eikä niillä ole mitään muuta eroa kuin kuluttajien mielikuvissa. Porter tehtiin alun perin kahden oluen sekoituksesta. Tummaan, vanhaan ja vahvempaan olueen sekoitettiin tuoretta, makeahkoa ja mietoa olutta. Näin saatiin porteria  – tummaa ja jonkin verran hapanta olutta. Se oli 1700-luvun Englannissa erityisesti markkinoilla työskentelevien kantajien, portereiden, makuun.

Seuraavaksi pöytään kannettiin Wells Bowman Stout (5,2 %). Tätä perinteistä brittiläistä stoutia on pantu 1800-luvun lopusta lähtien. Beigeisen vaahdon omaava olut on maultaan paahteinen, kuivan hiilinen, hieman karhea, hiukan hapan ja tumman maltainen. Olutta saa myös Alkosta.

Illan kolmas tuote oli Samuel Smith’s Oatmeal Stout (5,0 %). Kuten nimikin kertoo, olueen on lisätty kauraa, joka tuo makuun pehmeyttä. Kauraa myös käytettiin aikoinaan raaka-aineena, koska pyrkimyksenä oli tehdä ravitsevia oluita. Oluen maku on pehmeän lempeä, jopa hieman laktoosinen, soljuva, paahteinen, kevyen hiilihappoinen ja samettinen. Humalina tässä oluessa on käytetty Fugglesia ja Goldingsia. Tätäkin tuotetta on mahdollista löytää Alkosta.

Neljäntenä oluena pääsimme nauttimaan Fuller’s London Porteria (5,4 %). Tämä Lontoon ainoan jäljellä olevan itsenäisen panimon porter on paahteisen ja tumman maltainen, tuhkainen, hieman hapan, mutta todella tasapainoinen olut. Sanotaan nyt näin, että olut on tyylinsä klassikko, ja varmasti yksi arvostetuimpia brittioluita kautta aikain.

Seuraavaksi vuorossa olikin illan kummajainen, karpaloilla maustettu oatmeal stout. Meantime Cranberry Stout (4,5 %) yllätti jokaisen bosalaisen. Kevyt, karpalomehuinen, vähähiilihappoinen ja hapan stout maistui ennemmin lambicilta kuin stoutilta. Suurin kysymys olikin: onko tämä hyvää? Toisille maistui, toisille ei. Meantimen panimo on brittiläisessä olutkartassa melko uusi tulokas. Reilun 10 vuoden taipaleen aikana panimo on profiloitunut tekemään brittiläisestä valtavirrasta poikkeavia oluita ilman sen suurempia kikkailuja. Karpalostout on hyvä esimerkki oluesta, jossa mielikuvitusta on käytetty, eikä tämä ole mitään uutta olutmaailmassa.

Tässä vaiheessa eteemme kiikutettiin ainakin omasta – ja monen muun – mielestä selvästi illan kruunu: Samuel Smith’s Imperial Stout (7,0 %). Imperial stoutit ovat tyylinsä vahvoja edustajia alkoholiprosentin ollessa yleensä 7–10 % tietämillä. Tämä tuote on maistamisen arvoinen. Maussa on pehmeä suuntuntuma, runsaan tumman ja paahteisen maltainen, suklainen, alkoholisen tasapainoinen, pehmeä maku. Olut on hyvä vastapaino nykypäivän extreme-tyyppisille imperial stouteille, joissa alkoholipitoisuudet ja humalan määrä ylittää jo kyllästymisen rajan. Mahtava talven lämmittäjä koti-iltojen takkatuliloimun ääreen.

Illan viimeisenä oluena irroittauduimme stoutien maailmasta, ja pääsimme kokeilemaan, miltä barley wine eli ohraviini maistuu. Oluttyyli on peräisin Englannista, ja nimi viittaa viinin sijasta viinimäisen korkeaan alkoholipitoisuuteen. Tyypillisimmään barley winessa on alkoholia 8-12 %, ja ne ovat erittäin tuhteja ja maltaisia, jopa portviinimäisiä oluita. Barley winet ovat parhaimmillaan jälkiruokana. Adnams Tally-Ho (7,2 %) oli tällä kertaa hiukan miedompi tyylinsä edustaja. Lämmittävän viiniseen, runsaan maltaiseen ja makeaan makuun kätkeytyi hedelmäistä aromia. Mukava päätös mukavalle kattaukselle.

Maistelun jälkeen pääsimme vielä baaritiskin ääreen seuraamaan Samin opastuksella, miten real ale tynnyrin tapitus tapahtuu. Real ale on suodattamatonta ja pastöroimatonta olutta, joka jatkaa kypsymistään, kun se lähtee panimolta. Tyypillistä real alelle on sen tarjoileminen suoraan tynnyristä, ja ominaista sen maulle on hiilihapottomuus tarjoiltaessa. Sami näytti, kuinka tynnyrin päällä olevaan reikään lyödään eräänlaisella vasaralla huokoinen tappi, jotta ilma pääsee kiertämään. Tapituksesta olut alkaa pilaantua. Tynnyri täytyy kiireesti myydä loppuun, sillä olut ei säily yli viikkoa. Tänä aikana oluen maku vaihtelee päivittäin.

Ilta oli jälleen varsin onnistunut. Pitkästä aikaa oli hyvä palata perinteisempien makujen ääreen, ja suuri kiitos Sami Lappalaiselle hienosta kaksituntisesta!

Kuvat

VB:n päätoimittajana toimi Freija Kukkonen. Tuolloin Boomilaakso sijaitsi osoitteessa Pinninkatu 45 ja samaan aikaan on rakennettu muun muassa Pinni-rakennusta. Muita lehden juttuja olivat muun muassa reportaasi Himotuksesta, Akin kanssa autossa, info vuosijuhlista ja treffipalsta.

Boomareiden Olutseura – BOSA perustettu!

Asemaravintola Semafori kuhisi keskiviikkona 29.1. innokkaista oluenystävistä. Tähän oli varmasti osasyynä se, että siellä oltiin perustamassa Boomareiden Olutseuraa, eli kansanomaisesti Bosaa. Ilma väreili innostuksesta ja jännityksestä, kun mittava boomarijoukko istuutui pitkän pöydän ääreen ensimmäisten tuoppien kera. Tunnelma vapautui kuitenkin heti puheenjohtajan aloittaessa kokouksen kopauttamalla tuoppiaan kolmesti pöytään.

Panimovierailu Nokialle

Kokous aloitettiin normaalin kaavan mukaisesti varmistaen, että lain  vaatimat muotoseikat tulivat täytetyiksi. Pian päästiinkin tärkeimpään vaiheeseen kokousta eli seuran perustamiseen. Suera perustettiin yksimielisellä päätöksellä ja sen kunniaksi nostettiin malja. Myös juomalaulua ehdotettiin, mutta päätettiin kuitenkin odottaa kokouksen loppuun saakka, että saataisiin kielenkannat kunnolla luistamaan. Seuraavaksi uudelle seuralle täytyikin valita hallitus hoitamaan seuran hallinnollisia toimia. Innokkaita halukkaita hallitukseen löytyi siinä määrin runsaasti, että sääntöjen sallima maksimi hallituspaikkaluku täyttyi hetkessä. Puheenjohtajaksi valittiin Jarno Lahtinen, varainhoitajan tointa valittiin hoitamaan Tero Jaakkola, joka samalla toimii seuran varapuheenjohtajana. Sihteeriksi ja tiedotusvastaavaksi valittiin jo kannuksensa vastaavissa toimissa hankkinut Toni Juvonen. Muut viisi hallituslaista ovat Heikki Arohonka, Toni Kolli, Marko Lahtinen, Jukka “Viper” Kyyrö ja Jani Uusitalo. Heidän tarkemmat tehtävät päätetään hallituksen järjestäytymiskokouksessa to 06.02. klo 15.30 Hallilassa.

BOSA lahjoitti paidan Virossa

Kokouksen toisella puoliajalla hyväksyttiin pienin viilauksin seuran viralliset säännöt ja toimintasuunnitelma vuodelle 2003. Toimintasuunnitelma sisältää mm. excun Pirkanmaan Uudelle Panimolle, oluen valmistusta ja tutkimusta, tutustumiskäyntejä ravintoloihin, saunailtamia ja muuta viihdettä. Lähiajan tapahtumiin kuuluu BOSAn markkinahenkinen tempaus akateemisen MM-kyykän yhteydessä. Silloin kaikille halukkaille tarjotaan ilmaisnäytteet kuulusta ja herkulliseksi tiedetystä Tammerkosken kuohusta. Tammerkosken kuohua on tarjolla peräti kolmea eri lajia, perinteistä Regular-olutta, hienostuneempaa Premium-olutta ja tämän kevään uutuutta, Country-olutta. Näitä oluita on tarjolla vielä boomareiden saunabileissäkin Lapinkaaressa, jos vain näyte-erästä riittää sinne asti Hervannassa vierailun jälkeen.

Hiljainen hetki HUTI:ssa

Kokouksen lopussa käsiteltiin tulevaisuuden tavoitteita, joihin kuuluvat esimerkiksi excursio Viroon Sakun tuotantolaitoksille sekä kulttuurimatka Prahaan. Lisäksi käsiteltiin BOSAn haalarimerkkiprojektia, johon on tarkoitus hakea Tamylta avustusta. Haalarimerkkien suunnittelusta tullaan järjestämään avoin suunnittelukilpailu, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua.

Noin tunnin kokoustamisen jälkeen kokouksen puheenjohtaja iski tuoppia pöytään kokouksen päättymisen merkikasi. Sen kunniaksi nostettiin malja ja lurautettiin laulut. Oltiinhan kielenkannat jo tässä vaiheessa saatu irrotettua. Ilta jatkui vapaamman keskustelun ja toiminnan merkeissä. Tunnollisimmat joutuivat poistumaan arkiaskareiden pariin, mutta osa väestä jäi jatkamaan kehityskeskustelua kokouspaikalle. Muutaman ensiluokkaisen tuopposen jälkeen väki päätti poistua erään hallituslaisen keskustaresidenssiin. Siellä illanviettoa jatkettiin laadukkaan musiikin sekä saksalaisen oluen voimalla. Tehtiinpä myös erillispäätös ja korkattiin helmeilevä Liviko-yhtiön tuote. Kellon lähestyessä puoltayötä päätettiin palata kokouspaikalle maistelemaan jälkitunnelmia. Ei siinä kuitenkaan kauaa kalja ehtinyt happanemaan, kun olikin jo aika karauttaa kumijalka alla Aviisi-lehden lanseeraamaan Artemis-jumalattaren temppeliin. Ilta temppelissä meni rattoisissa merkeissä ja aamuyön tunteina väsyneet, mutta onnelliset seuran perustajat vaelsivat kukin omia teitään kotikoloihinsa.

Näin taru olutseurasta sai siis alkunsa. Nyt kun toiminta on saatu käyntiin, toivomme, että mahdollisimman moni tulisi tutustumaan toimintaamme ja viihtymään kanssamme.

Tero Jaakkola & Jarno Lahtinen

Tällä kertaa Gastropub Tuulensuusta viskeistä oli kertomassa Jani Mikkonen, joka tunnetaan myös Olutmestari 2011 -tittelin haltijana ja myös vahvana viskitietäjänä. Olimme jälleen parhaassa seurassa.

Islay?

Islay (lausutaan ailaa) on saari Skotlannin länsirannikolla joka tunnetaan hyvin savuisista ja turpeisista viskeistään. Makujen kirjo on kuitenkin moninainen, joten Islayn viskeistä löytyy helposti myös makeutta ja mineraalisuutta. Makumaailmaan perusominaisuuksiin vaikuttavat että kypsytysvarastot ovat lähellä merta, käytettävä vesi joka suodatetaan turpeen läpi ja että valmistukseen käytetyt maltaat kuivataan voimakkaalla turvesavulla.

Pääsääntönä voi pitää että voimakkaimpia viskejä tuottaa Ardbeg, Lagavulin ja Laphroaig, siitä pykälää alaspäin tulee Caol Ila, Bruichladdich ja nyt jo lopetetun tislaamon Port Ellenin tuotteet. Keveintä kastia ehkä edustaa Bowmore ja Bunnahabhain. Keveämmissä viskeissä ei välttämättä ole turpeen läpi suodatettua vettä ja mausta löytyy makeutta, kun taas voimakkaammissa savu ja turve ovat hyvin vahvasti läsnä.

Yleisestihän viskin makuun vaikuttavat esimerkiksi vuosikerta, käytetyt tynnyrit, sekoitukset ja tislausten määrä. Näissä on eroja paljon sen mukaan kuka tislaa ja kuka pullottaa, sillä pullottajia löytyy enemmän kuin tislaamoita ja näillä on eri tyylejä viskin säilömisessä ja sekoittamisessa. Tällä kertaa saimme jälleen loistavan läpileikkauksen eri pullotuksista ja tislaamoista, sillä maisteltavana oli lähes joka tislaamolta jotakin.

Maistaminen 101

Perusohjeina maistamiseen voisi pitää, että tila on hyvin ilmastoitu, voimakkaat viskit kun tuottavat nopeasti höyryjä ja viskihengitys tekee aika jännän ilmanalan. Tuulensuun perähuone muistuttikin aika savupirttiä kun pöytään oli katettu yhteensä 120 viskilasia. Hajuaisti on viskeissä yli puolet maistamisesta.  Viskejä tulee myös haistaa varovasti, eikä nenää työnnetä lasiin, sillä alkoholihöyryt ovat voimakkaita. Myöskään ei voi painottaa liikaa, että vettä tulee juoda paljon maistamisten välissä. Viski kuivattaa kroppaa ja suuta, maut jäävät peittoon nopeasti. Makua tulee vielä juomisen jälkeenkin uloshengitysilmasta, jota kutsutaan retro-olfaktoriseksi maistamiseksi, joka on hyvin relevantti varsinkin viskien maistamisessa.

Viskin maistaminen on hyvin vähän välineurheilua, mutta muutaman ohjeen voisi antaa. Lasin on hyvä olla hieman tulppaanimainen jotta aromeja pääsee syntymään, mutta ne eivät karkaa liian nopeasti pois. Islay-viskien kanssa varsinkin voin suositella Glencairn-tyylistä lasia. Jäitä viskin kanssa ei käytetä, sillä kylmyys peittää paljon makuja ja sulaneet jäät laimentavat viskiä liiaksi. Heikoimpia laseja maisteluun on ns. konjakkilasit jossa lasi tulee suoraan nenälle ja vaikeuttaa maistamista. Sen sijaan voimakkaampiin ns. tynnyrivahvuisiin viskeihin on suositeltavaa laittaa pari tippaa vettä, ihan vain sen verran että tuote laimenee lähemmäksi 40% alc. jolloin se ei polttele ihan niin pahasti. Esimerkiksi yli 60% tynnyrivahvuisen viskin juominen on lyhyt ilo, sillä sen jälkeen makuaisti on melko turta.

Viski-illassa testissä tällä kertaa

Niin kuin aiemmin mainitsin, saimme maisteltavaksi lähes joka tislaamon tuotetta Islaylta. Ensimmäisenä oli vuorossa Janinkin suosikkeja, Bowmore 12 yo. jonka savuisuus ei ole illan tuotteista voimakkaimpia. Mausta löytyy paljon mallasta, joka taipuu hieman appelsiiniin ja kahviin. Savua häivähdys, mutta maku on hyvin hedelmäinen ja pyöreä. Jälkimakuna kevyttä savua ja pähkinää. Bowmore on viskihyllyn perustuotteita joka tulisikin mielestäni löytyä jokaisen juomarin hyllystä. Sopii myös aloitteleville viskin ystäville.

Seuraavaksi siirryimme itsenäisen pullottamon, Signatoryn, tuotteeseen. Tämä viski oli Caol Ilan tislaama ja löytyy hieman samantyylisenä myös vaikkapa Alkosta tuolla nimellä, mutta tämä on Signatoryn oma näkemys, eli Caol Ila Signatory 1999-2010 11 yo. 46%, hogshead-tynnyrissä kypsytetty. Tätä tuotetta ei ole suodatettu, joten vettä lisättäessä viskissä olevat partikkelit saattavat samentaa viskin, mutta tästä ei kannata hätääntyä. Tässä tuotteessa on hieman enemmän turvetta kuin savua ja maku muistuttaa ehkä jopa hieman savukalaa. Yleisesti aika kuivakka ja tuoksultaan keskivoimakas, väriltään hyvin vaalea. Selkeä ero perustuotteeseen on vaalea väri ja ehkä hieman raikkaampi yleisvaikutelma.

Kolmantena tuotteena tulee hyvinkin tuttu viskinystävän perustuote, Laphroaig 10 yo. 40% ja tämä edustaakin helposti perusviskien savuisinta ja turpeisinta ääripäätä. Joidenkin makuun tämä on liian epätasapainoinen, mutta pysyy omana kestosuosikkina. Tuoksussa merellisyyttä ja kevyttä maustetta, maussa alussa maltaisuutta mutta peittyy nopeasti voimakkaaseen tervasavupommiin. Tähän väliin saikin kulauttaa vesilasin tyhjäksi jotta muista saa vielä jotain irti.

Seuraava viski jatkaa tuttujen Islay-suosikkien linjaa, sillä Ardbeg 10 yo. 46% on myös viskihyllyjen kestosuosikki. Tämä on melko raikastuoksuinen, mutta kuitenkin voimakasmakuinen ja alkoholin määrään nähden yllättävän kevyt suussa. Alkoholi peittää kuitenkin savun makua hieman, jonka saa kuitenkin irti parilla vesitipalla lasissa.

Viides viski alkoi olla jo aika urheilua näiden savuisten aromipesien jälkeen. Eikä yhtään helpottanut että kyseessä oli Kilchoman 3 yo Inaugural Release, 46% joka on muihin verrokkeihin verrattuna hyvin raaka, mutta Islay-tuotteen ominaispiirteet löytyvät. Maussa savua, hieman jopa palanutta puuta. Tuoksu raikas ja sitruunainen, jälkimauksi jää hieman turpeen ja savun kevyttä yhdistelmää, mutta maku loppuu lyhyeen. Tämä oli hyvä esimerkki nuoresta tuotteesta joka varmasti vanhetessaan tulee olemaan huikea. Iästään huolimatta kyseessä ei ole mikään halpisviski, vaan suosittu, jopa keräilytuote.

Ehkä paras viimeiseksi, sillä luvassa oli illan ainoa tynnyrivahvuinen ja oma suosikkini tästä setistä, Lagavulin 12 yo. Cask Strength Special Release, 56,4%. Alkoholin määrä pakottaa tirauttaan pari vesipisaraa tähän, mutta ensiksi tietenkin maisteltava vähän ns. raakana. Tuoksu tässä peittyy hieman alkoholiin mutta paremmin kauempaa haisteltaessa aistisi tervaa, hiiltä, teetä ja jopa bitumimaisuutta. Tämä tuote on maultaan hyvin moniulotteinen ja maussa on merellisyyttä, sikaria ja ripaus mustapippuria. Lagavulin yleisesti onkin suuria klassikoita ja jopa kulttimaisessa suosiossa, sillä joskus Lagavulinin tuotteita ei riittänyt edes Suomeen asti ostettavaksi kun Japanilaiset liikemiehet olivat hamstranneet kaappinsa täyteen.

Loppusanat

No huh huh. Huone täynnä savuista turvearomia ja puheensorina sen kuin voimistuu. Ilmeisesti viski teki jälleen tehtävänsä ja siirrymmekin jo tutuksi tulleen illan juomatarjouksen pariin. Oli hienoa nähdä kuinka BOSA jälleen sai tuvan täyteen ja teki parikymmentä ilmeisen tyytyväistä ihmistä. Tuli sitten yhdessä tai erikseen, niin hyvä juoma kirvoittaa kielenkantoja ja sitä päätyy juttelemaan jopa ennestään tuntemattomille ihmisille. Eli äkkiseltään voisi sanoa että viski- ja olutillat ovat hyviä paikkoja tutustua ihmisiin, vaikka vähän ujommallekin. Ai niin, olihan täällä aika hyviä viskejäkin!

Seuraava kohde on tyyliltään lambic eli spontaanikäytetty olut Liefmans Glühkriek. Tämä on suuren panimon valmistama makea kirsikkainen jouluolut, jota voisi luonnehtia perinteisen hehkuviinin eli glühweinin olutversioksi. Olut on kirsikkaa, esanssia, omenaa, hiilihappoa ja hiukan hapan. Lämmitetty limulambic. Jotain jää puuttumaan.

Neljäntenä oluena pöytään pamahtaa jo kunnon herkku. Alkostakin löytyvä Ayinger Winter-bock on selkeästi yksi joulusaunan ehdottomista hittituotteista.  Tuote on vahva vehnäolut jossa on banaania, sitrusmaista ja yrttistä raikkautta, hieman hiilihappoa ja omaan suuhun miellyttävää happamuutta. Todella tasapainoinen olut, jota itse olen hamstrannut paljon joka joulu, kun Alko on sitä suostunut valikoimaansa ottaa. Suosittelen!

Puolessavälissä maistelua alkaa Sami Lappalaisen tykitys. Syyt  sille, miksi Gastropub Tuulensuu on vuodesta toiseen valittu Suomen parhaaksi olutravintolaksi, alkavat löytyä.

Ensin pöytäämme ilmestyy vuodesta 2008 kypsytetty Schneider Weisse Aventinus Weizen-Eisbock

Osa illan kattauksesta (+ 2 hanatuotetta)

Oluet kypsyvät eri tavoilla. Osa oluista menettää makuaan ja monimuotoisuuttaan kypsyessään, mutta jotkut saavat huomattavasti uusia ja positiivisia piirteitä. Aventinus Weizen-Eisbock on yksi voittajista. Itse en ollut henkilökohtaisesti koskaan aiemmin  maistanut kyseisen oluen kypsytettyä versiota. Ero tuoreen ja vanhan välillä on kuin yö ja päivä! Tuore olut on brutaalia banaania ja makeutta, kun taas kypsytetty on hienostunutta luumua, kuivattuja hedelmiä ja täydellistä sopusointua makeuden, alkoholisuuden ja kuivuuden välillä. Täyttä nautintoa. Prosentteja vaatimattomat 12 %. Ostakaapas näitä varastoon!

Seuraavaksi on yleisön pyynnöstä saksalainen Eisbock-tyylilajin esikuva Kulmbacher EKU 28. Maku on yltiömakeaa mallasta, alkoholia, ujoa saksalaista humalaa ja hieman kirpeää. Tässäkin alkoholia kevyet 11 %. Kohtuullisen tasapainoinen tuotos.

Toiseksi viimeisenä oluena pöytään ilmestyi yksi olutmailman isoista legendoista – Itävaltalainen Schloss Eggenberg Samichlaus vuodelta 2008. Olutta valmistetaan vain yksi erä vuodessa, jolloin se pannaan suomalaisittain ylevästi aina itsenäisyyspäivänä 6.12 ja se tulee myyntiin aina lokakuun alussa. Meillä oli lasissa 6.12.2008 pantu versio, joka on ehtinyt jo kypsyä kolme vuotta. Olut on tasapainoinen, makean toffeinen, hieman katkera ja sisältää paljon myös aventinuksen tapaan kuivattua hedelmää. Hurulan Pyryn sanoin Aventinus oli kuivattuja luumuja ja Samiclaus pelkkää överiluumukeittoa. Mielestäni todella hyvä ja harvinainen jälkiruokaherkku. Tässäkin kevyet 14 % alkoholia.

Viimeisenä herkkuna pöytiin pamahtaa harvinaista ja erikoista herkkua. Belgialaisen Dubuissonin panimon erikoisuus Bush de Nuits on kypsytetty burgundilaisissa punaviinitynnyreissä. Tämäniltainen olut on vuodelta 2010. Yhden 0.75 pullon jälleenmyyntihinta on itsessään n. 35 euroa. Oluessa tammitynnyrin ja punaviinin tanniinit ja aromit hyökkäävät ensimmäisenä kielen päälle. Seuraavaksi tulee vastaan suklaata ja toffeeta. Mausteinen, alkoholinen ja palaneen sokerin jälkimaku päättävät kokemuksen.  Loistava olut!

Kaiken kaikkiaan Gastropub Tuulensuu ja Sami Lappalainen loihtivat taas esille loistavan kattauksen siitä mitä jouluolut voi olla ja mitä merkityksiä ne voivat sisältää. Jouluolut itsessään terminä on meidän markkinoijien keksimä termi ja asiakkaiden koukuttamiskeino. Mausteet, yltiömakeus ja muut kikkailut ovat vasta 20. vuosisadan kaupallisuuden tulosta. Juokaa ihmiset jouluna olutta mikä maistuu hyvälle – älkää sitä, mitä kauppa väittää jouluksi!

Kuvia

Vuosikokouksella oli päätettävänä suuria asioita, kuten esimerkiksi uudet yhdistyksen säännöt ja uusi hallitus. Uusissa säännöissä merkittävin muutos on siirtyminen yhden vuosikokouksen mallista Tampereen yliopistojen ainejärjestöissä vallalla olevaan syyskokouksen + kevätkokouksen malliin. Uusitut säännöt voit lukea tästä ja stilististen muutosten jälkeen ne tulevat esille kotisivuille.

Syyskokouksen tärkein anti, eli se uusi hallitus:

Entinen puheenjohtaja, Heikki Uotila, väistyi paikaltaan ja keskittyi lempiharrastukseensa, panemiseen. Heikki ottanee yhdessä Jaakko Haaparannan kanssa tehtäväkseen kehittää BOSA:n oluet ja siiderit timantiksi, samalla kun suurempana projektina ensi vuodelle on uusi panimolaitteisto. Vanha panimomestari Olli Ruotsalainen varmastikin jatkaa näiden herrojen kanssa kehitystyötä, mutta varmasti ottaa myös haltuun myös BOSA:n ulkosuhteiden kehittämisen. Ulkosuhteita hoitaa myös varsinkin humanistipiireihin hallituksen naisvahvistus ja virallisesti myös yhdistyksen sihteeri, Johanna Nortesuo. Heleä-ääninen viettelijättärämme pitää huolen että humanistikin maistaa bosalaista. Vähemmistövaltuutettuna ja Ruotsin kirjeenvaihtajana toimii Jaakko Pihlaja.

Tapahtumapuoli saa varmastikin piristystä, sillä tekijämiehet Tommi “Wet-Simo” Kostilainen ja Kaarle Vähämartti tulevat näyttämään mistä hyvät setit on tehty. Nämä miehet kunnostautuivat muun muassa Beer Pong -turnauksen järjestämisessä tänä syksynä ja lähtevätkin pallot märkinä uuteen vuoteen tekemään uusia hittejä.

Uusien, hurjien lupausten saralla jatketaan kun Boomi ry:n vanha päätoimittaja, kynänpyörittelijä ja markkinoinnin monitaitajaeurolahjakkuus Eero Laitila iskee hampaansa BOSA:an ja tuo mukanaan esimerkiksi päihdetyön. Boominkin hallituksessa kolmatta vuotta vaikuttava vanha helikopterilentäjä ja nykyinen BOSA:n tietolentäjä Juha Eerola jatkaa hyväksi havaittua linjaa ja pitää huolen että kaista ei lopu kesken kun olutreseptejä lataillaan. Taustalla hääräilee myös allekirjoittanut Pyry Hurula, joka jatkaa yleismiehenä auttamassa siellä missä hätä on suurin ja miestä vähiten tarvitaan.

BOSA:n talous on vahvempana kuin koskaan, joten sitä tekemään tarvitaan rautainen ammattilainen. Tilintarkastuksen maisteriohjelmaa lukeva Joonas Streng uhoaa tekevän BOSA:sta isomman kolikkomeren kuin Roope Ankan rahasäiliöstä ja kaikki tietenkin markkoina, tyhmäähän sitä olisi euroja hamstrata.

Viimeisimpänä ja varmasti vähäisimpänä, hyvät naiset ja herrat, herra puheenjohtaja, Mikko Kutinlahti. Keuruun takametsien humalia kasvattava strategiaguru ottaa haltuun erityisesti BOSA:n hallituksen henkilöstöstrategian kehittämisen ja uhkailee jo muillakin johtamisen strategianistien oppien soveltamisella. Vuonna 2021 BOSA yhtiöitetään ja ostamme Nokian ja Microsoftin pois kuleksimasta.

Ensi vuoden toiminnantarkastajina toimivat Lauri Niku ja varalla Karo Koskinen sekä Ville Kaukoranta.

Bussimatkat tunnetusti viihdytetään bosamaiseen tyyliin jämävitsien kaatopaikalla, johon voi tuoda kaikki huonoimmat ja rajuimmat vitsinsä hävitettäväksi. Kiitos ja anteeksi niille jotka sattuivat samaan bussiin bosamaisen edustuksen kanssa. Tervehenkisissä busseissa jopa laulettiin ja pidettiin jos jonkinmoista kaskunurkkaa, meidän bussissammekin hetken.

Helsingin Katajanokalta otimme punaisen sillipurkin nimeltä Gabriella ja painuimme arvoiseemme sikakerrokseen, eli autokannen alle. Olihan meitä sentään reilusti yli 200 henkeä, joten kapteenilla oli pilke silmäkulmassa sopivaa karikkoa etsiessä. Matkan hintaan kuului luonnollisesti illallisbuffet, jossa alkoholijuomien ohella myös syötiin. Tuo onkin jotakuinkin kaikki mitä laivasta muistan.

Tuli aamu, kello löi paikallista aikaa kymmenen ja hyppäsimme laivasta. Otimme niin sanotun kärsimysten tien, Via Dolorosan, ja kävelimme joukolla kohti BOSA:n ensimmäistä pyhiinvaelluskohdetta, pohjoismaiden parasta alkoholikauppaa, eli Tukholman Systembolagetin lippulaivaa Regeringsgatanilla. Joukossamme oli kymmenisen tarpojaa, osa meni edeltä ja osa tuli perästä. Suurin osa jäi pitämään kiinni laivaa laiturissa.

Saavuimme Regerinsgatanin Systembolagetiin ja itse varsinkaan en ensikertalaisena tiennyt millaista putiikkia odottaa. Voin kertoa, että väsynyt matkalainen piristyi oitis kun näki tuon Roope Ankan rahasäiliön, joka kätki sisälleen tuhansia artikkeleita. Hyllymetrejä oli satakunta ja oluthyllyille oli annettu rehellisesti tilaa. Aloitimme raivokkaan korien täyttämisen, sillä tämä nektari tuli kuljettaa pois länsinaapurista ihan varmuuden vuoksi. Mukaan tarttui lähinnä olutgurumme suosituksia, mutta muutama hajatuotekin, kuten esimerkiksi kuriositeettina Falconin Jul Mumma, joka maistui piparin, glögin ja oluen sekoitukselta. Aivan hirveää.

Olimme vieläkin aikataulussa, uskomatonta! Suuntasimme määrätietoisesti kohti perinteistä kulinarismin pyhiinvaelluskohdetta, Burger Kingiä. Sergelintorin Kuningas otti meidät vastaan, vaikkakin jonot olivat täynnä meikäläisiä ja yleiseksi asiakaskieleksi oli vaihtunut Suomi. Sen sijaan kokeilumme saada palvelua pelkästään suomeksi ei toiminut, vaan siirryimme toiseen kotimaiseen, eli englantiin. Tupla-Whopperit eivät pettäneet taaskaan. Näillä eväillä oli mainiota lähteä lurittamaan laulu poikineen Sergelintorin laidalle ja suunnata maan uumeniin etsimään Tunnelbanaa. Voin kertoa, että liput on helpompi ostaa tiskiltä kuin koneesta. Pienen tuskailun jälkeen tuo neljän euron biljetti vei meidät kuitenkin Södermalmille, jossa Tukholman ravintolaelämä oli käsiemme ulottuvilla. Tämä oli se miksi Tukholmaan kannattaa tulla.

Sisälle Akkuratiin

Ensimmäinen vierailukohteemme Akkurat on ehkä pohjoismaiden parhaita olutravintoloita ja perusteluna voitaneen sanoa megalomaanisen olutvalikoiman lisäksi se, että he kypsyttävät kellarissaan oluita. Seurueestamme Jaakko H. Olutasiantuntija oli tästä ehkä eniten innostunut, sillä missiona oli testata vanhempaa olutta kuin hän itse. Kyseinen olut oli kenties Akkuratin vanhimpia cuvée-oluita, Regal Christmas Brasserie du Bocq vuodelta 1983. Täällä tuli ensimmäisenä itsellä maistettua Brewdogin Hops Kill, joka sekin oli onnistunut tuttavuus vahvan humalansa kanssa. Akkurat oli hyvin vangitseva paikka, täällä kun meitä oli jo toista kymmentä ja tunnelma oli hyvin nousujohteinen. Eiliset höyryt laivalta näkyi ja tuntui, tunnelma oli palaamassa takaisin samaan tasapaino(ttomuuden) tilaan.

The Old Beefeater Inn

Seuraava matkakohde oli brittihenkinen hieno pub, The Old Beefeater Inn, aivan pienen kävelymatkan päässä Akkuratista. Tosin niin vain kävikin, että osaa ei saanut kirveelläkään pois Akkuratista ja meitä jatkoi puolet tutustumaan tähän brittihelmeen Södermalmin ytimessä. Ensin jouduttiin käymään yhden puisto-oluen verran tutustumaan lähikatuihin, mutta sitten kun pubi oli auki, tilasimme itse kukin kaksin käsin. Paikalle saapui muutama paikallinenkin asiakas, enimmäkseen ikähaitarin viimeisestä kvartaalista ja tässä vaiheessa päivää seurueestamme varmastikin lähti jo enemmän ääntä kuin koko ravintolassa on totuttu edes viikonloppuisin kuulemaan. Mutta meitä ei katsottu paheksuen, sillä avokätisyytemme kruunasi kovaäänisyytemme ja varmasti suomalainen on nähty joskus ennenkin tukholmalaisessa ravintolassa. Tutuksi tuli brittibitterit ja Irish Coffeet aina pyttipannuun asti, tämä oli perin mukiinmenevä paikka – ja me mukiinmeneviä vieraita.

Kello kuitenkaan ei ollut puolellamme. Kuuden tunnin peliaika alkoi olla käytetty ja meidät oli saatettu hilpeän puolelle siinä missä iltakin alkoi tummenemaan. Ilman riskejä lähdimme talsimaan yli puolen tunnin varoitusajalla kohti laivaa ja paluumatkaa, jotta ei kävisi vanhanaikaisia. Sen sijaan toinen seurue toisella puolen kaupunkia onnistui tekemään vanhanaikaiset ja näin ollen pääsivät ottamaan toisen laivan Maarianhaminaan, jotta saivat meidät kiinni.

Paluumatka sujui yhtä hämyisesti kuin tulomatkakin, mutta BOSA:n erinomaisuudesta vakuuttuneena muutama uusi jäsen liittyi seuraan ja BOSA:lta vietiin melkein paidatkin päältä, kun keltainen tuntui olevan uusi muotiväri. Legendaarisessa paluubussissa yleensä on tunnelmaa ja omassa bussissani sitä tunnelmaa lietsoi Iso D, eli D. Mikkola vanhemmasta BOSA:n hallituksesta. Reissu huipentui siihen, että D kertoi seikkaperäisesti miten BOSA Hallitus 2008 joutui niin sanotuille turpakäräjille ja kuinka oikeus sitten viimein haettiin käräjien kautta. Takaisinkin oli koitettu kuulemma antaa, mutta heikoin tuloksin. [Kuuntele Danin kertomaa]