Bosa Beer Party

Click here for info in English!

Tervetuloa Bosa Beer Partyn sivuille! Olemme pitkään edarissa vaikuttanut harrastekerholähtöinen poikkitieteellinen ryhmä. TREYn toisissa edarivaaleissa olemme liittoutuneet jälleen järjestöryhmien kanssa TEKIJÄ-vaalirenkaaksi (teekkarit, killat ja järjestöt).

Bosa on poikkitieteellisyyden ja kampustenvälisen yhteisötoiminnan edelläkävijä ja uranuurtaja jo vuodesta 2003. Olemme vaikuttaneet pitkään edustajistossa missä ryhmämme ajaa tutun Bosamaisen hyvää ja monipuolisen hauskaa toimintaa sekä pitää huolta harrasteyhdistyksien asemasta. Ylioppilaskunnan rakentajiksi kannattaa valita poikkitieteellisyyden ja tekemisen meiningin ammattilaiset. Meillä on vankka osaaminen, laajat verkostot ja poikkitieteellisin ehdokasryhmä. Tämä takaa parhaat edellytyksen ylioppilaskunnan ruohonjuuritason toiminnan kehittämiselle.

Vakiintuneena poikkitieteellisenä toimijana Bosalla on pitkä kokemus, erinomaiset kontaktit ja syvä edariosaaminen vastata tähän haasteeseen ja kehittää uuden ylioppilaskunnan käytännön toimintaa sujuvasti yhteiseen suuntaan. BOSA Beer Party toimii tuttuun Bosamaiseen tapaan hauskasti mutta aikaansaavasti. Meidän kanssa olet myös edarissa Hyvässä Seurassa!

Edarissa toimimme tutun Bosamaisesti eli huumorilla ja hyvällä meiningillä, samalla tekemisen asenteella, aikaansaavasti ja asiantuntevasti. Otamme opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttamisen hyvin vakavasti. 

Meillä on yli 15 vuoden kokemus konkreettisesta poikkitieteellisen yhteisön rakentamisesta. Olemme ehdolla edustajistoon tuodaksemme tämän kokemuksen ylioppilaskunna käytettäväksi.

Bosan toiminnan aktiiveina on ollut opiskelijoita kaikista Tampereen korkeakouluista jo usean vuoden ajan. Tampereen korkeakouluyhteisö on mahtava kenttä poikkitieteellisen opiskelijakulttuurin rakentamiseen, sitä ei saa tuhlata osaamattomuudella!

Haluamme luoda reipasta ja poikkitieteellistä kampuskulttuuria sekä edistää opiskelijoiden ja järjestöjen toimintaa, viihtymistä ja hyvinvointia paremmalla resurssien ja tilojen saatavuudella. 

Äänestä meitä numeroilla 197 – 211!

trey.fi/aanesta

Varsinainen äänestys auki: 2.11.-4.11. kello 9:00-18:00.

Tunnus: BBP

Bosa Beer Party

International student, this is why YOU should choose Bosa Beer Party: integration and the knowledge of the local student life, traditions, and culture are among the most cherished and important goals of many international students. After our humble origins as a beer lovers’ association we have grown into an expert in student culture and bringing people together from all walks of uni life. Bosa has a proven track record for highly enjoyable and engaging events and performances, as we have been organizing various annual events with significant international student participation rates for half a decade. Unlike some others, we do not have separate events designed for international students. Instead we have built our grandest events in such a way as to accommodate international and exchange students, because this provides the best way to fully experience the rich student culture here in Tampere. Our goal is to make the new student union spend more resources for these kinds of activities in the future. In general, we work to increase the significance of student organizations in the decisions of the student union, and to reduce the effect of party politics in the arenas of student life. If you agree with these goals, please go vote for Bosa Beer Party!

Vote us now with numbers 197 – 211!

trey.fi/vote

Voting open: 2.11.-4.11, 9am – 6pm.