Vuvuzelakirjeenvaihtaja raportoi – Etelä-Afrikan nouseva olutkulttuuri

Kuten me kaikki tiedämme, rakas olutseuramme Bosa on viime vuosina panostanut kansainvälisyyteen. Koska Eurooppa alkaa olla jo niin peruskauraa, lähetti Bosa viime vuonna toimihenkilönsä raportoimaan Brasilian olutkulttuurista. Koska sambakirjeenvaihtajamme onnistui tehtävässään erinomaisesti, tänä keväänä oli Etelä-Afrikan vuoro. Miksi mennä lähelle ja tunnettuihin olutmaihin, kun voi mennä kauas ja tutustua vasta pienpanimobuumiin heräileviin olutkulttuureihin. Eihän sitä Bosassa ennenkään ole tehty asioita helpoimman kautta.

Vaaleat Belgian herkut

Tämän illan teemana toimi yksi bosalaisten suosikeista, eli Belgia. Teema onkin sopiva, sillä Tuulensuusta löytyy Suomen paras belgioluiden valikoima. Tällä kertaa keskityimme käytännön syistä nimenomaan vaaleisiin belgialaisiin oluttyyleihin. Gastropub Tuulensuun Juha Sorsa veti illan rennosti ja asiantuntevasti, kuten Gastropubien porukan tyyliin kuuluu.

Eka kerta kirpaisee, paitsi Bosassa!

Syksy 2013 startattiin Bosan olutiltojen merkeissä perehdyttämällä olutiltaneitsyitä niin oluiden kun olutillan saloihin. Mukaan ei siis huolittu jo olutiltakonseptin korkanneita, vaan kaikki paikalla olijat, Bosan hallituksen edustajia lukuun ottamatta, istuivat Tuulensuun kabinetissa ensimmäistä kertaa maistelemassa ja oppimassa oluesta Bosan tyyliin.

BOSA Wappu Road Trip 2013 lopputulos

Teimme sen taas! Päätimme ottaa tamperelaisen opiskelijavapun haltuun jälleen tyylillä: viisi bussillista opiskelijoita ja satoja kilometrejä Pirkanmaata taivallettavana lukuisin erikoisin pitstopein. Matkan aikana nautiskeltiin pienpanimotuotteiden lisäksi lavatansseista, motorisoidusta DJ:stä ja katubileistä keskellä Lempäälän sykettä.

Saksalaisten oluiden perusteet

BOSAn olutiltamat aloitettiin vuoden 2013 osalta Saksasta, joka ei suureksi ihmetykseksi ole vielä BOSAn olutiltojen keskipisteessä ollut. Tuttuun tapaan paikalla oli useita hyviä harvinaisuuksia sekä pullokaupalla ainutlaatuista historia- sekä kulttuuritietoa niin oluen valmistuksesta kuin nauttimisestakin Saksassa.

BOSA täytti ensimmäisen vuosikymmenensä

Kaikkien janoisten opiskelijoiden ilona toiminut Boomareiden olutseura sai kunnioitettavat kymmenen vuotta mittariinsa. Sivistynyt oluenmaistelu jatkuu Tampereella nousujohteisesti, mutta pyöreitä vuosiakin ehdittiin kunnolla juhlistaa.

Syksyn olutillat alkoivat ranskasta

Onnistuneen illan kunniaksi Tuulensuun Juha Sorsa armahti kesälomansa kynnyksellä bosalaiset viimeisen työpäivänsä kunniaksi. Armopalana bosalaiset nauttivat loppuillan Tuulensuu Oktoberfest-hanoja kelvollisella alennuksella. Tätä on vain BOSA:ssa!

Brittiolutilta 7.2. keräsi ennätyssuosion!

Tutustuimme jälleen ravintoloitsija Lappalaisen johdolla oluen ihmeelliseen maailmaan ja vuoden ensimmäinen olutilta toi samalla kävijäennätyksen 30 hengellä! Teemana toimi brittioluet ja vielä tarkemmin sanottuna stoutit ja portterit. Mikä sen parempi paikka tutustua brittioluisiin kuin paras brittihenkinen baari Tampereella, Gastropub O’Hara’s!

Joulukuun väkevä olutilta

Gastropub Tuulensuu ja Sami Lappalainen loihtivat taas esille loistavan kattauksen siitä mitä jouluolut voi olla ja mitä merkityksiä ne voivat sisältää.

Humalainen olutilta 25.10.

Tällä kertaa olutillan teemana oli humalaisemmat oluet. Mukana oli myös olutmaailman klassikoita ja erikoisuuksia. Illan kruunasi Saison Dupont Cuvée ja pitkäksi venähtäneet jatkot.

UPI2011 ei tule unohtumaan!

Unohtuneiden Pubien Ilta eli kavereiden kesken UPI vietettiin jo ties kuinka monetta kertaa ja osansa hienon 25 henkisen joukkiomme läsnäolosta saivat tällä kertaa Tampereen keskustan itäisen rintaman ravitsemusliikkeet. Tapahtumaa marssittiin keltaisen lipun alla talvisodan henkeen, joka tosin unohtui aika nopeasti, sillä oli mukavan lämpöiset +20 astetta.

BOSA på bordet!

BOSA:sta oli kolmihenkinen edustus 22.4.2011 NESU-Boomin Sketsisitseillä, jotka täällä Tampereen päässä starttaa kyltereiden vapun. Yleisö vaatikin näitä osallistuneita valkotakkisia herrasmiehiä på bordet, eli esittäytymään pöydälle esityksen kera. Taattua laatua ylläpitäen kolmikko kertoi Japanin reissustaan ja lurautti parit laulut kansalle.

Olutilta 12.4.2011

BOSA:n Olutilta pidettiin jälleen Gastropub Tuulensuussa 12.4. Illan isäntänä toimi pienen tauon jälkeen Suomen parhaaksi – sekä ammattilaisten että harrastajien äänestyksissä – valitun olutravintolan omistaja Sami Lappalainen. BOSA voikin siis ylpeänä onnitella yhteistyökumppaniaan ja yhtyä hehkuttamaan Suomen parasta olutravintolaa!

Olutilta 20.4.2010

20.4.2010 aurinkoisena tiistai-iltana pieni, mutta iloinen joukko bosalaisia osallistui ensimmäiseen olutiltaan Gastropub Tuulensuussa. Osallistujat osasivat odottaa illalta paljon, sillä olihan Tuulensuu valittu Best Bars 2009 äänestyksessä Suomen parhaaksi anniskeluravintolaksi Helsingin ulkopuolella.